Södertörnin käräjäoikeus tuomitsi tänään ns. Nytorgin miehen viiden vuoden vankeuteen 12 eri rikoksesta, joista kuusi raiskausta sekä muutama muu seksuaalirikos.
Seksuaalirikokset
Uussuomalaiset pallon pelaajat syytteisiin seksuaalirikoksista
Helsinkiläisen jalkapallojoukkueen kaksi uussuomalaista pelaajaa ovat saanut syytteet törkeistä seksuaalirikoksista. Asiaa alettiin käsittelemään Helsingin käräjäoikeudessa.
32-vuotias mies vangittiin 19 vanhuksen raiskauksesta
Ruotsissa on tullut julkisuuteen aivan käsittämätön seksuaalirikos, joka vetää pohjat taas pitkäksi aikaa. 32-vuotiasta ruotsalaista miestä epäillään 19 törkeästä raiskauksesta, jossa uhreina oli dementiakodin asukkaita.
Aamu alkoi ammuskelulla
Sunnuntainen syyspäivä Haningen Jordbrossa alkoi ruudinkäryllä ja ambulanssihelikopterin fläpätyksellä. Nuorukainen sai luodinosumia Jordbron juna-asemalla.
Ulkomaalaisilla huikea yliedustus Suomen seksuaalirikoksista
Valtioneuvoston viikolla julkaistun raportin mukaan Suomessa tapahtuvista seksuaalirikoksista ulkomaalaisilla on melkoinen yliedustus. Tämä koskee kaikkia seksuaalirikoksia. Onko kotouttaminen epäonnistunut?
Turussa pitkä vankeustuomio seksuaalirikoksista
Turun käräjäoikeus tuomitsi perjantaina 29-vuotiaan Ashkan Shirzein kuuden vuoden ja kahdeksan kuukauden vankeuteen törkeästä lapsenraiskauksesta ja kolmesta törkeästä raiskauksesta.
Ruotsalainen bodari vangittiin sairaalaraiskauksista
Raiskaa ne ruotsalaisetkin, ainakin mikäli on uskomista muuan John Österbergiä, joka hakeutui Gävlen sairaalaan töihin ihan vain pillun puutteen vuoksi.
Yksi kehitysvammaisen raiskauksessa mukana ollut afgaani raiskasi jo toiseen kertaan
Kirjoittelin eilen kolmesta afgaanimiehestä, jotka saivat pienet vankeustuomiot raiskattuaan kehitysvammaisen nuoren naisen. Juttua kirjoittaessani tiesin, että kohta tulee jotain uutta esille.
Afgaanille pitkät vankeudet raiskauksesta
Kolme afgaanimiestä tuomittiin pitkiin vankeuksiin raiskauksista, joissa uhrina oli ruotsalainen kehitysvammainen nuori nainen.
Tuplaraiskaaja palkittiin hulppealla summalla rahaa
Darim Al-Ali oli mukana kahdessa joukkoraiskauksessa. Pienen vankeuden lisäksi mies palkittiin mukavalla summalla rahaa.









