Helsingin Sanomissa on ollut vaikeaa. Uussuomalaisten jengiytyminen on puhuttanut ihmisiä, ja Hesarissakin päätettiin ottaa kantaa asiaan kertomalla, että Helsingissä on aina ollut jengejä.
Suomi
Video: Näin Suomi toimii
Tämä on niin upea filmi suomalaisesta toiminnasta, että sitä voisi katsoa tunnin putkeen. Putlereilla ja Suomen vihaajilla ei ole taaskaan sananvapautta.
Venäjä vaatii Venäjän lipun polttaneita suomalaisia oikeuteen
Itsenäisyyspäivän Venäjän lipun poltto saa uusia kierroksia. Venäjä nimittäin vaatii nyt käräjille niitä henkilöitä, jotka ottivat osaa lipun polttamiseen.
Kun risteilyllä oli niin jännittävää…
Nuorukaiset ovat päässeet laivalle. Se tarkoittaa tietenkin sitä, että hytistä pitää heittää kaikki irtoava tavara mereen. Sen lisäksi tapahtuma pitää kuvata ja laittaa se sosiaaliseen mediaan jaettavaksi, jotta kaikki tietävät, että Ruotsin risteilyllä on ollut mukavaa.
Poliisi epäilee yhtä henkilöä henkirikoksesta ja pyytää havaintoja kadonneesta Katja Miinalaisesta
Helsingin poliisi tutkii epäiltyä henkirikosta, johon liittyen käräjäoikeus vangitsi yhden henkilön perjantaina 2. joulukuuta 2022. Poliisi kaipaa yleisön apua henkirikoksen selvittämiseen. Havaintoja pyydetään edelleen kadonneesta Katja Miinalaisesta, josta poliisi toivoi silminnäkijävihjeitä jo aiemmin.
Katalysaattorit ja polttoaineet kelpaavat hyvin varkaille
Tänä vuonna Itä-Suomessa on poliisin tietoon tullut 168 katalysaattorivarkautta ja polttoainevarkaat ovat olleet etenkin huoltoasemien sekä yrittäjien kiusana.
Savolaismiehelle 10 vuotta vankeutta lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista
Itä-Suomen hovioikeus vahvisti eilen aiemman Pohjois-Savon käräjäoikeuden tuomion, jolla 1979 syntynyt mies tuomittiin 10 vuoden vankeuteen useista lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista.
Uudenmaan akselin Venäjän lipun poltto-video levisi maailmalle
Uudenmaan akselin miesten itsenäisyyspäivän tempaus Venäjän lipun polttaminen levisi maailmalle ja on otettu vastaan hienona eleenä. Lipun poltto on nähty suomalaisten symbolisena tekona mitä mieltä Suomessa ollaan naapurimaasta.
Kieltäydy uskomasta jorinoihin sähköpulasta
Mitä enempi sähkömarkkinoita seuraa, sitä sekavammaksi paletti menee. Vertailin huvikseni sähkömarkkinoiden tilaa nyt ja tasan vuosi sitten, ja havainnot ovat vähintäänkin mielenkiintoisia.
Poliisi jatkaa hoitajana esiintyneen miehen tekemien rikosten tutkintaa
Noin 40-vuotiaan miehen epäillään syyllistyneen rikoksiin tekeytymällä kotihoidon hoitajaksi anastaen omaisuutta ja hoitokäyntien yhteydessä Lahdessa. Poliisin kiinniottama henkilö on vangittu tekojen johdosta todennäköisin syin.








