Maanantaina 5.12.2022 kello 01-03 murtauduttiin Ruovedellä toimivaan vapaa-ajan tuotteiden erikoisliikkeeseen ja anastettiin kolme traktorimönkijää, yksi moottorikelkka, telasarja ja perävaunu.
Suomi
Soihtumarssille osallistui muutama sata osallistujaa
Itsenäisyyspäivän erilaiset väenkokoukset jäivät tänä vuonna vaisuiksi. Perinteiselle soihtumarssille osallistui enää noin 450 henkeä, kun takavuosina mukana oli useampi tuhat marssijaa.
Ohisalon mielestä muslimihuivit ovat Iranissa orjuutta, Suomessa ei
Vihreiden Maria Ohisalolla on selvästi väyrysmäisiä piirteitä: jostakin asiasta voidaan olla ja ei olla yhtä aikaa samaa ja eri mieltä. Tämä tulee esille päivän twiitissä.
Myyrmäen postinjakajan murhasta epäilty vapautettu
Vantaan poliisi vapautti Myyrmäen postinjakajan murhasta viime perjantaina vangitun epäillyn. Tutkinnan perusteella henkilöä ei ole syytä epäillä rikoksesta.
Tampereen rautatieaseman taksitolppa jouduttiin sulkemaan tilapäisesti lauantai-iltana
Tampereen poliisi sai lauantai-iltana 3.12.2022 useita ilmoituksia järjestyshäiriöistä Tampereen rautatieaseman taksitolpalla.
Hämeen taksiliikenteen valvonnassa havaittiin paljon puutteita
Hämeen poliisilaitoksen, Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin, Verohallinnon ja Etelä-Suomen aluehallintoviraston (ESAVI) yhteisissä taksiliikenteen valvontaiskuissa havaittiin useita puutteita ajopäiväkirjoissa
Helsingin poliisi tutkii epäiltyä henkirikosta
Suomessa näyttää olevan menossa tappoviikot. Tällä kertaa Helsingin käräjäoikeus on vanginnut vuonna 1971 syntyneen miehen todennäköisin syin taposta epäiltynä.
Poliisilla on useita epäiltyjä Hiirosen henkirikokseen liittyvässä kokonaisuudessa
Oulun käräjäoikeus on vanginnut yhteensä seitsemän henkilöä epäiltynä kokonaisuuteen liittyvistä rikoksista.
Kultaliikkeeseen murtauduttiin Joensuun Prismassa ‒ poliisi jatkaa tutkintaa
Joensuun Prismassa sijaitsevaan kultaliikkeeseen murtauduttiin lauantain ja sunnuntain välisenä aamuyönä 13.11.2022. Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa ja pyytää havaintoja.
Vuonna 2002 syntynyt mies vangittiin Myyrmäen surmatyöstä
Vantaan poliisi jatkaa Myyrmäessä 17.11. tapahtuneen, postinjakajaan kohdistuneen, vakavan väkivallanteon tutkintaa. Oikeus vangitsi tänään teosta epäiltynä 2002 syntyneen miehen.








