Monien eri tietojen mukaan liikemies turkulainen Kimmo Elomaa on kuollut. Elomaa kuoli yllätten. Asiasta kertoo mm. Turun Sanomat.
Etusivu
Vetlanda puukkoisku kerää turvapaikka-aktivistien sympatioita
Vetlandan puukkoiskun jälkeen on ollut hiljaista, koska epäilty tekijä istuu kuulusteluissa eikä poliisi ole tiedottanut asiasta se jälkeen käytännössä mitään.
Sysmäläinen pikkugangsteri terrorisoi koko koulua
Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa alkoi oikeudenkäynti sysmäläistä pikkugangsteria vastaan, joka terrorisoi useita itseään nuorempia henkilöitä.
Makia Clothing lopetti yhteistyönsä Kärkkäisen kanssa
Suomalainen vaatevalmistaja Makia Clothing joutui jo ensimmäisen kerran pari vuotta sitten rasisminvastustelijoiden silmätikuksi, koska heillä on myyntisopimus mm. Kärkkäisen tavaratalon kanssa.
Pieni lukijatutkimus: missä päin lukijat asustavat
En ole koskaan sen kummemmin seurannut tai pohtinut, että missä päin Pt-median lukijat asuvat, mutta nyt alkoi vähän kiinnostamaan. Ja ajattelinkin kysyä, että missä sitä ollaan.
Matkasellin juttuja: Hotellihuijari
Matkasellissä kuulee monenlaisia juttuja. Niistä ei aina tiedä ovatko ne totta. Vai ovatko jutut lainattuja, väritettyjä ja jotain siltä väliltä. Hotellihuijarin juttu on kuitenkin kertomisen arvoinen tarina.
Jotkut päivät ovat niin suomalaisia
Jotkut päivät Ruotsissa tuntuvat siltä kuin asuisi Suomessa. Keskiviikko oli taas yksi sellainen. Turhaan ei Tukholmaa kutsuta Helsingin suurimmaksi lähiöksi.
Hovi vapautti murhasta, nyt epäiltynä murhan yrityksestä
Vuonna 2015 Ruotsiin saapui muuan Ayman Alksh. Mies on sen jälkeen elänyt veronmaksajien sponsoroimana ja tehden koko ajan rikoksia.
Kun kaikki on rasismia – Ruotsin poliisi-tv:tä syytetään rasismista
Ruotsin TV3 lähettää ohjelmaa nimeltä ”Efterlyst”, jota voisi verrata takavuosina Suomessakin tulleeseen ohjelmaan Poliisi-TV. Aina silloin tällöin ohjelmaa ja juontajaa Hasse Aroa syytetään rasismista.
Nainen abortoi toisen kaksosista
Kolmikymppisen pariskunnan nainen tuli raskaaksi pari vuotta sitten. Nainen sai tietoon, että hän odotti kaksosia. Tämä ei kuitenkaan sopinut suunnitelmiin.









