Uddevallassa tapahtui tiistai-iltana hyvin merkillinen väkivallan tekojen sarja, joissa kuoli yksi henkilö ja yksi loukkaantui vakavasti puukon iskuihin.
Etusivu
Sandvikenin kunta onnistui työllistämään työttömiä ulkomaalaisia
Viime syksynä tuotiin ilmoille ilouutinen, että Sandvikenin kunta oli onnistunut kääntämään 10 vuotta jatkuneen ulkomaalaissyntyisten henkilöiden lisääntyvän työttömyyden laskusuuntaiseksi.
Solnan gangstereilla meneillään murhaviikko
Mikäpä voisi olla mukavampi tapa kuolla kuin tulla ammutuksi kaulaan, kaatua lumihankeen ja siinä korista ja yrittää epätoivoisesti tukkia kaulavaltimosta pulppuavaa verta.
Liberialaiselle sotarikossyytteitä Suomessa
Liberialaiselle Massaquoi Gibril Eaologhimille syytteet raskaista sotarikoksista: murhista, kidutuksista ja raiskauksista.
Autenttista filmikuvaa vain Pt-mediassa: Helsingborgissa jättimäinen katusota
Helsingborgissa saatiin maanantai-ilta taputeltua pakettiin reippailla ampujaisilla, olletikin, että ainakin osan osallistujista pitäisi ikänsä puolesta harrastaa mieluummin puukäsitöitä ja arkun rakentamista kuin leikkiä katugangsteria.
Stefan Löfven: Sossut ja vihreät ovat tehneet Ruotsista paremman maan
Ruotsin pääministeri Stefan Löfven loihe lausumaan Instagramissa, että hänen puolueensa Sosiaalidemokraatit yhdessä vihreiden kanssa ovat tehneet Ruotsista paremman maan.
Uusi puolue Suomeen, Sinimusta Liike
Suomeen on perustetettu uusi yhdistys, Sinimusta Liike (SML), joka pyrkii puolueeksi. Puheenjohtajana toimii Tuukka Kuru.
Tanska myönsi reippaasti oleskelulupia 2020
Tanska myönsi vuoden 2020 aikana yhteensä 58 375 oleskelulupaa ulkomaalaisille.
Olavi Mäenpään kuolemasta kolme vuotta
Olavi Mäenpään kuolemasta kolme vuotta. Mäenpää kuoli aivan yllättäen 31.1. tammikuuta 2018.
7 älykästä tapaa suojata sähköpostisi hakkereilta
Meille kaikille on hyvin tärkeää suojata tietomme hakkereilta, etenkin sähköpostitilimme. Sähköpostissamme on paljon tärkeitä tietoja, joihin kenenkään muun ei pitäisi päästä käsiksi. Tässä on lista tavoista, joilla voit suojata sähköpostisi hakkereilta.









