Ruotsin afgaanilaki eli koululaki, joka astui voimaan kesällä 2018, on monille hieman mysteeri. Laki tarkoittaa sitä, että yksintulleella lapsukaisella on…
Ruotsi
Suurin osa ihmisistä ei mahdollisesti edes huomaa saaneensa virustartuntaa
Ruotsalaisen tartuntatautiekspertin Johan Gisecken mukaan yli 600 000:lla tukholmalaisella on voinut jo olla korona. Johtopäätös perustuu verenluovuttajille tehtyihin koronatesteihin. Gisecke…
Batiikkinoidat pitävät afgaanijäbiä rattopoikinaan
Ruotsalaiset varakkaat suvakot eli batiikkinoidat ottavat elätiksi afgaaninuorukaisia. Seksiä vastaan saa asunnon, hienoja vaatteita ja viinaa. Filmillä lisää. Kesto 5…
Perhedraama – pariskunta hengiltä
Koronahässäkän takia on jäänyt huomaamatta alkuviikosta tiistaina Tukholmassa tapahtunut tuplamurha. Kyseessä on jonkinlainen perhedraama, sillä poliisin mukaan toinen kuollut on…
Päivän biisi: Dags att ta tillbaka vårt land (AfS-vänner)
Siinäpä oiva ruotsalainen Andreas Strand, joka loihe laulamaan ”Det är dags att ta tillbaka vårt land”. On aika ottaa kotimaamme…
Satoja uusruotsalaisia haettu Ruotsiin entisistä kotimaistaan koronan takia
Koronakriisin myötä on paljastunut, että satoja nykyään Ruotsin ja muiden Pohjoismaan kansalaisia oleskelee entisissä kotimaissaan, joista ovat tulleet Ruotsiin, tai…
Videokuvaa Rinkebystä ja Tenstasta-melko hiljaista
Rinkebyn ja Tenstan kylänraiteilla oli myöskin melko hiljaista verrattuna normilauantaihin. Rinkebyn torilla oli jonkin verran porukkaa, mutta 90% vähemmän kuin…
Ravintolamaailmassa tyhjää täynnä, vaikka ovat auki
Kävin paikanpäällä Kista Galleriassa tarkistamassa tilanteen. Kun normaalilauantaina paikalla olisi tuhansia ihmisiä niin nyt oli tyhjää täynnä. [wpvideo 6AVEhQzg]
Voiko 5G:stä saada fyysisiä oireita? Vaikka verkkoa ei olisi lähistöllä?
Selvittelin viime yönä hieman pidempään 5G-asioita. Pitkästä aikaa oli hauskaa. Käytin lähteenä ruotsalaista Facebook-ryhmää, jossa on yli 7 000 jäsentä…
Skoonessa kaadettu 5G-mastoja
Ruotsissakin on ilmennyt sabotaasia 5G-mastoihin. Skoonessa on kaadettu ainakin kaksi 70 metristä 5G-mastoa muutaman päivän sisällä. Asiasta kertoi Aftonbladet. Örkelljungassa…