Pt-media on tullut tunnetuksi syvääluotaavista vaali- yms analyyseistä. Koska Suomessa on kohta kunnallisvaalit, niin nyt äänestäjällä on mahdollisuus testata Pt-median vaalikoneessa oma asenne.
Suomi
Kokkolalaiset naisehdokkaat: ”Uussuomalaisille enemmän halipusuja ja piparia”
Kuntavaalit lähestyvät ja Kokkolan ruotsalaisen puolueen naisjärjestö lähtee polkemaan vaaleihin uussuomalaiset edellä. Siinäpä oiva vaaliteema.
Lokka ja Wiik epäiltynä rikoksesta koskien Turvallinen Oulu-ryhmän pelletanssia
Moni muistaa varmasti kyseisen videon. Ja ennen kaikkea sen saaman julkisuuden. No nyt asian tiimoilta putkaan on nyt haettu Junes Lokka ja Tiina Wiik epäiltynä rikoksista.
Sinimusta Liike ry aloitti kannattajakorttien keräämisen
Tuukka Kurun johtama Sinimusta Liike ry aloitti tänään kannattajakorttien keräämisen puolueeksi rekisteröitymisen eteen.
Vasemmistopuolueet eivät aja enää työväestön asiaa Suomessa
Kymmenen vuotta sitten demareiden Kari Rajamäki saarnasi eduskunnan kyselytunnilla Jyrki Kataiselle ulkomaalaisesta halpatyövoimasta siihen malliin, että sai Kataisen menettämään malttinsa täysin.
Rikollisporukka huijasi kymmeniltä vanhuksilta isoja summia rahaa
Oulun käräjäoikeudessa alkoi isonpuoleinen petosvyyhti, jossa 10-15 henkilön liiga huijasi poliisina esiintyen yli kymmeneltä vanhukselta rahaa.
Porin huomiota herättävä murha päätökseen
Porilaisen hyvän mielen enkelin Alan Johannes Enkelin alias Alaa Kadhim Mahdi Albu-Salihin tapaus on nyt taputeltu päätökseen. Edessä on enää lusiminen.
Poliisi otti 50 ihmistä kiinni koronamielenosoituksessa
Helsingissä pidettiin tänään mielenosoituksia, joissa vastusteltiin koronaa. Poliisi kertoo ottaneensa kiinni viitisenkymmentä ihmistä.
Päivän sana Suomessa taitaa olla: turve
Helsinkiin kertyi tänään kaiken kaikkiaan satakunta rekkaa tai muuta raskasta ajoneuvoa. Ihmisten määrää on vaikea arvioida, mutta osallistujia oli ehkä 200-300.
Pikku Huopalahden jutussa lisää vangittuja, osallisia ainakin 20
Helsingin Pikku Huopalahden viime kuun lopussa tapahtuneesta väkivaltajutusta on vangittu lisää somaleja. Juttua tutkitaan ainakin törkeänä ryöstönä, törkeänä pahoinpitelynä ja ampuma-aserikoksina.









