Mosulin arkkipiispa kertoi pelkäävänsä enemmän Euroopan kuin oman kotimaansa puolesta, sillä Eurooppa suhtautuu naiivisti radikaalin islamin vaaroihin. Arkkipiispa Najeeb Moussa…
Etusivu
Sotatoimia Malmössä ja Tukholmassa
Sotatoimet ovat jatkuneet kiivaina vähän siellä sun täällä. Viime yönä tulitettiin asuntoja ainakin Malmössä ja Tukholmassa. Malmön Rosengårdissa avattiin tuli…
Ambulanssia kivitettiin, hengenlähtö lähellä
Tukholman naapurikunnassa Täbyssä yritettiin teilata kokonainen ambulanssi ns. kiviattentaatissa. Alla Googlen katunäkymässä tapahtumapaikka. Ambulanssi oli matkalla E18-moottoritietä kohti Danderydin sairaalaa.…
Pelikehityksen monet puolet
Alkanut vuosikymmen ja sitä edeltäneet vuodet ovat olleet omaleimaisia siitä, että pelejä tekeviä firmoja on syntynyt hurja määrä ympäri maailmaa.…
Oliko Vastaamon tietoturvavuoto vahinko vai tahallinen?
Vastaamo.fi:n tietomurrosta ei toistaiseksi tiedetä vielä juuri mitään, mutta asiaa voidaan pohtia hieman yleisesti. Tietomurrossa jollain tavalla on osallisina suomalaisia,…
Järvan nuoriso palautti takavuosien harrastuksen – autoilijoiden kivittämisen
Rinkeby-Tenstan nuoriso on aloittanut muutaman vuoden rauhaiselon jälkeen taas kivien viskomisen ylikulkusilloilta päin tavallisia autoilijoita. Rinkebyn poliisi kertoo Instagramissa muutaman…
Kreikkalaiset ovat onnistuneesti estäneet mereltä tunkeutumisia
Eilisen päivän aikana on ympäri läntistä Eurooppaa uutisoitu Frontexin operaatioista, joissa laittomasti Eurooppaan Välimeren yrittäviä henkilöitä on käännytetty merellä takaisin…
Liputtamatkustaminen loppuu Tukholmassa
Tukholmassa on käytännössä voinut keväästä asti matkustaa ilman lippua kaupunkibusseissa. Koronan alussa bussin etuovet suljettiin ja matkustajat ovat kulkeneet sisään…
Tukholmassa rynnäkkökivääritulitusta kerrostaloasuntoon
Tukholmassa harjoitettiin taas varhain lauantaiaamuna sellaista sotatointa, joka muistuttaa tositoimia. Klo 03.20 aikaan avattiin rynnäkkökivääritulitus Västbergassa sijaitsevaa kerrostaloa kohti. Luodit…
Paljonko voit tienata pelaamalla ilmaispelejä?
Kun pelaajalle myönnetään ilmaista pelirahaa, hän saa yleensä vastikkeettoman bonuksen, joka mahdollistaa kasinon pelien testaamisen. Käytännössä bonus on kuin oikeaa…









