Tukholman hieman ongelmaisessa lähiössä Bredängenissä aloiteltiin kesälomia viime yönä. Tuleen sytytettiin kokonainen koulu, joka tuhoutui siinä määrin pahoin, että syksyllä…
Etusivu
Kööpenhaminassa tukimielenosoitus Yhdysvaltain mellakoitsijoille
Ruotsissa ei tiettävästi ole ollut mitään tukimielenosoituksia Yhdysvaltain mellakoiden takia. Mutta Tanskassa Kööpenhaminassa on pidetty viikonlopun aikana muutama isompi tukimielenosoitus.…
Tunnelmakuvia koululaisten kesäloman alusta
Kuvat tulevat Keski-Pohjanmaalta, jossa nuorukaiset ottiat koulun päättymisen vastaan perisuomalaisten nuorukaisten tavoin. Traktori ja Pohjanmaa kuuluvat yksi yhteen. Kuvat:…
Uusruotsalainen terroristi kuoli yhdysvaltalaisessa vankilassa koronaan
Ruotsia on kohdannut suru. Nimittäin terroririkoksista Yhdysvalloissa 11 vuoden vankeuteen tuomittu somalitaustainen terroristi 37-vuotias Mohamed Yusuf on kuollut vankilassa koronavirukseen.…
Suomeen 3 perhettä Turkista al-Holin leiriltä
Ulkoministeriö kertoo, että Suomeen on tullut sunnuntai-iltapäivällä useita isis-henkilöitä, jotka ovat paenneet al-Holin leiriltä. ”Kolme al-Hol:in leiriltä paennutta perhettä ovat…
Poliisin mukaan Linköpingin viime kesäinen pommi laukaistiin tekstiviestillä
Poliisin mukaan viime kesänä Linköpingissä tapahtunut suuri räjähdys laukaistiin tekstiviestillä. Asiasta uutisoi Corren. Mitään täysin varmoja tietoja asiasta ei ole,…
Amerikan mellakat livelähetyksinä
Yhdysvalloissa tapahtuvia mustien afrikaanojen mellakoita voi seurata ainakin seuraavista medioista Dlivessä. Patric Casey on seurannut ainakin Washington DC:ssä Valkoisen talon…
Miksi Ruotsi poikkeaa niin merkittävästi muista Pohjoismaista koronan suhteen?
En ole kirjoittanut korona-asioista pitkään aikaan. Ruotsissa kuolleita kerrotaan olevan liki 4 400 ja vahvistettuja tartuntoja yli 37 000:lla henkilöllä.…
Miksi kansainvälisiä sopimuksia pitää aina tulkita Suomelle haitallisilla tavoilla?
Vuonna 2015 meille kerrottiin, ettei turvapaikanhakijoita olisi voinut käännyttää takaisin Ruotsiin, koska se olisi ollut kansaenvälisten sopimusten vastaista, mutta tällä…
Poliisi joutui kivityskeskitykseen Göteborgissa
Göteborgin poliisi sai eilen illalla maistaa monikulttuurisuden parhaita puolia. Poliisisedät nimittäin joutuivat kivityskeskitykseen. Puoli tuntia kestänyt sota alkoi klo 23.00…
