Monesti Suomesta katsotaan naapurimaa Ruotisiin päin niin poliittisissa päätöksissä kuin yhteiskunnallisissa asioissa. Ruotsi on kuitenkin tunnettu sen välillä melko…
Etusivu
Huijaava afgaaninainen lainasi passiaan maannaiselleen
Jotkut tarinat ovat kuin satukirjasta. Kuten seuraava tuhannen ja yhden yön satu, joka kertoo uusruotsalaisesta turvapaikka-aktivisti Fatemeh Khavarista. Khavari on…
Pitäisikö Suomen Yle lakkauttaa?
Tätä ajatusta heitetään usein ilmoille. Jos minulta kysytään niin vastaan, että ei tietenkään. Jos maailmassa olisi pelkkiä hesareita ja iltalehtiä…
Lundissa keväinen koulujen ja päiväkotien tuhopolttoaalto
Moni saattaa muistaa, että viime vuoden 2019 kevät ja kesä olivat Lundissa kuumaa ja autoille vaarallista aikaa. Muutamassa kuukaudessa poltettiin…
Skoonessa tarvittiin yön aikana pappia ja palokuntaa
Skoonen suunnalla on taas huikenneltu. Murhaamista ja päiväkodin tuhopolttoa on ainakin harjoitettu. Helsingborgissa löydettiin iltatuimaan parikymppinen jorkki kuolleena pensaikosta. Kuolemaa…
Koronapandemia Suomessa ja maailmalla
Millainen on koronatilanne Suomessa ja ulkomailla? Suomen hallitus toimi nopeasti, jonka seurauksena korona on saatu hyvin kuriin ja Suomen hallitus…
Ruotsalainen julkkis jäi kiinni ilotalosta rysän päältä
Ruotsin ylivoimaisesti suurin juttu on viimepäivien aikana ollut se, kun entinen nyrkkeilijä ja jonkinlainen tv-julkkis Paolo Roberto jäi kiinni seksin…
Paavon kevätkuntokausi käyntiin ns. LLL-ohjelmalla
No niin kaikki tytöt ja muut huonokuntoiset lölleröt. Parin kuukauden tauon jälkeen on kuntosalikesä taas avattu uudella jäsenyydellä paikallisella hc-kuntosalilla.…
Suomi leikkaa uhkapelaamisen tappiorajat 500 euroon
Suomen sisäasiainministeriö on antanut asetuksen Veikkauksen tarjoamien online-kasinojen kuukausittaisten ja viikoittaisten tappiorajojen alentamisesta huomattavasti. Monopoliyhtiö on myös ilmoittanut, että peliautomaattien…
Lindhin tapaus saa uuden käänteen, syyttäjän mukaan hän ei keskeyttänyt raiskausta
Härnösandissa murhatun Tommie Lindhin tapaus saa uuden yllättävän käänteen. Nimittäin syyttäjän mukaan Lindh ei keskeyttänyt mitään raiskausta. Tähän asti on…
