Ceutasta on levinnyt maailmalle monenlaista kuvaa, joilla tunkeutujille on haettu sympatiaa. Viime viikolla lämmintä itkua aiheutti kuva lapsesta, jonka espanjalainen poliisin sukeltaja pelasti hukkumasta.
Invaasio
Punaisen Ristin aktivisti ei ollut ensimmäistä kertaa mustaa miestä halimassa
Eurooppalaisten medioiden mukaan Punaisen Ristin työntekijä, joka antoi laittomasti Ceutaan tulleelle sambiaanolle lämpimän jaxuhalin, on joutunut nyt rasistien vainon kohteeksi.
Punaisen Ristin naiset halaavat Ceutaan tunkeutuvia afrikaanoja
Espanjan Ceutasta on taas tullut parin päivän aikana sellaista uutissoopaa, että ei paremmasta väliä. On puoleksi hukkuneita lapsia ja värillisiä halaavia vapaaehtoisia.
Ainakin 10 000 tunkeutujaa viikon aikana Ceutalle
Kuluvan viikon aikana ainakin 10 000 maahantunkeutujaa on tullut Marokon puolelta Espanjan enklaaviin Ceutaan. Useimmat ovat marokkolaisia, mutta joukossa on myös muita afrikkalaisia.
8 000 tulijaa tunkeutunut Espanjan Ceutalle muutaman päivän aikana
Espanjan viranomaisten mukaan yli 8 000 tulijaa on tunkeutunut muutaman päivän sisällä Marokon kupeessa sijaitsevalle Espanjan Ceutalle.
Norjan isis-naisen tuomio huomioitu Skandinaviassa
Norjassa annettu vankeustuomio isis-naiselle on saanut paljon huomiota myös Ruotsissa, mutta erityisesti se on huomioitu Tanskassa.
Olisiko Länsi-Eurooppa romahtanut, jos Unkari ei olisi aidoittanut rajaansa 2015?
Otsikon kysymys on selvä. Millainen olisi Länsi-Eurooppa nykyään, jos Unkarissa olisi ajateltu toisin ja päätetty, että annetaan niiden käyttää maatamme transit-maana.
Syriaanot väärennelleet urakalla koulutodistuksia
Isot mediat kirjoittelivat vuonna 2015 pakolaisaallon vanavedessä juttuja, joiden lennokkuus oli… huikeaa. Tulijat olivat nimittäin korkeasti koulutettuja rakettikirurgeja.
Perhepäivähoitoa pyöritettiin terrorismista tuomitun muslimimiehen kotona
Göteborgissa on paljastunut hyvin kummallinen tapahtuma, jollaisen olettaisi olevan mahdotonta. Mutta niin vain on, että terrorismista tuomittu mies vaimoineen pyöritti lasten päiväkotia.
Hizb ut-Tahrir levittäytyy Espooseen
Islamilainen organisaatio Hizb ut-Tahrir on suomalaisille hieman vieras ilmiö, sillä tähän asti moni on kuvitellut, että sitä ei ole Suomessa. Pt-media voi nyt kertoa, että järjestöllä on jalansijaa pääkaupunkiseudulla ja se vaikuttaa erityisesti Espoossa.









