Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä metrovartijoiden käsiin kuolleen suomalaisen tapaus vaikuttaa muistuttavan melko paljon Geroge Floydin tapausta. Nyt odotellaan, että milloin alkaa Finns lives matter–kampanja.
Ruotsi
Suomalaiselle kävi george-floydit Tukholmassa
Eilinen ilta ja viime yö olivat hurjan puoleisia. Tukholmassa tapahtumiin saatiin myös aimo annos sinivalkoista värinää, kun suomalainen mies meni kuolemaan kesken kiinnioton.
Göteborgin automurhan tausta: pojat ajoivat äitinsä kuoliaaksi
Eilisen Göteborgin yliajon taustalta löytyy taas heti niin kummallisia juttuja, että ei mitään rajaa. Ensinnäkin yliajaja oli poika, joka ajoi äitinsä kuoliaaksi. Teko luultavasti kuvattiin myös sosiaaliseen mediaan.
Lauantain ilta oli lyijyn täyteistä, yksi hengiltä, yksi melkein
Uusruotsalaisten lauantai on ollut hurjan puoleinen. Lyijy on ollut kuumaa ja henki löyhässä. Ainakin yksi on saatu hengiltä ja yksi makaa teholla viittä vaille kuolleena. Lisäksi Märstassa palaa autoja.
Göteborgissa tahallinen yliajo, yksi kuoli ja yksi loukkaantui
Göteborgissa tapahtui lauantaina iltapäivällä omituinen teko, jossa autoilija ajoi tahallaan kahden kävelen liikkeellä olleen henkilön päälle. Uhreista nainen kuoli ja mies sai vakavia vammoja.
Ruotsissakin pelätään talven sähkökatkoja
Vielä yksi artikkeli sähköpulasta tälle päivälle, sitten lupaan pitää tauon. Ruotsissakin tätä kuviteltua sähköpulaa on alettu rummuttamaan mediassa. Ennusteiden mukaan sähköjä joudutaan jopa katkomaan tulevana talvena.
Vanhusten ryöstäjiä taas liikkeellä Tukholmassa
Tukholman pohjoispuolen alueilla on kesän aikana trendirikoksena ollut vanhusten ryöstely. Tekijä tai tekijät ovat tunkeutuneet yleensä melko röyhkeästi vanhusten asuntoihin ja vieneet käteistä ja arvotavaraa.
Östragårdin avovankilan viski-bileet herättivät valtavaa paheksuntaa
Päivän aikana pahennusta on herättänyt Östragårdin avovankilasta Tiktokkiin ladatut videot, joissa vangit mm. syövät pizzaa, ryyppäävät viinaa ja pitävät mötäkkää.
Nackassa alkuviikosta löydetty nuorukainen luultavasti kidnapattiin ja tapettiin
Kovaksi menee touhu, uusruotsalaiset nuorukaisgangsterit kidnappaavat nykyään toisiaan kiristysrahojen toivossa. Ja jos massia ei tule, niin henki pois. Mitä väliä, ketä kiinnostaa.
Turkkilaiskaksikko salakuljetti 16,5 miljoonaa euroa Ruotsista Turkkiin
Viime perjantaina nostettiin syytteet kahta turkkilaista miestä vastaan, joiden kohdalla voidaan sanoa, että ihan persaukisina sippiukkoina ei ole kuljettu maailmalla. Rahaa on ollut käytössä matkalaukkukaupalla.









