Venäjällä on kovanpuoleista lentoliikennettä Pietarin ja Moskovan väliä Kalingradiin Suomenlahdella. Tätä kirjoitettaessa ilmassa on kymmenkunta konetta, joista osalla transponderi on välillä kiinni, välillä päällä.
Ruotsi
Kaksi nuorukaista vangittiin Ängelholmin keskiviikkoisesta suurtuhopoltosta
Kaksi nuorukaista vangittiin Ängelholmissa keskiviikkoyönä sytytetystä suuresta tuhopoltosta todennäköisin syin epäiltynä. Tuli tuhosi viisi rakennusta kivijalkaa myöten kaupungin sairaala-alueella.
Ruotsiin tullut reilu 5 000 ukrainalaista pakolaista
Ukrainasta on tullut Ruotsiin reilu 5 000 pakolaista, joihin useimpaan sovelletaan ns. massapakolaisuusdirektiiviä. Ukrainalainen voi oleskella aluksi kolme kuukautta Ruotsissa ilman sen kummempaa.
Tukholmassa sodantäyteinen ilta ja yö
Illan ja yön aikana Tukholmassa ammuttiin melkein yhtä paljon kuin Ukrainassa. No ei ihan, mutta yritys oli kova. Kolme erillistä ammuskelua, joissa kaikissa tulitettiin asuinrakennusta.
Ruotsin valtio päätti alentaa polttoaineen hintaa ja avustaa autoilijoita
Ruoka sekä monet muut kulutustuotteet ovat kallistuneet viime viikkojen ja päivien aikana aivan selvästi. En itse paljon hintoja katsele enkä vertaile, mutta nyt on selvästi huomannut hintojen nousua.
Venäjä aloitti provokaatiosodan Ruotsin suuntaan
Venäjä hakee nyt konfliktia Ruotsin kanssa yrittäen käyttää rasismia aseenaan. Venäjän Ruotsin suurlähetystö kehottaa Ruotsissa asuvia venäjän kansalaisia vastatoimiin.
Huddingessa rappukäytäväpommi
Huddingessa harjoitettiin viime yönä pommiammuntaa. Flemingsbergissä saatiin kerrostalon ala-aulan ikkunat rikki ja asukkaille sotapelkoa. Motiivi on melko selvä.
Yksintullut ärähtää: ”Ukrainalaisten sotapakolaisten auttaminen teeskentelyä”
Seuraava eurooppalainen sota käydään varmaan siitä asiasta, että kuka on oikea pakolainen, kuka ei. Ja jos tämä asia saadaan selvitettyä, niin rajat ovat ympäri maailmaa auki.
Somalialainen jackpot
Somalialainen Hassanin perheen pää päätti hakeutua Somaliasta Ruotsiin vuonna 2014. Perheessä oli tuolloin viisi lasta, nyt niitä on siunaantunut pari lisää ja vaimolla pullat uunissa kahdeksatta lasta varten.
Uusruotsalaisilla hyvin rauhaton keskiviikko Täbyssä
Keskiviikko oli erittäin rauhaton Tukholman pohjoispuolella Täbyssä. Afgaaninuorukaisilla oli koko päivän joku paha, joka sitten päätyi iltatuimaan kahden afgaanin puukotukseen.









