Tukholman Hässelbyssä tapahtui sunnuntai-iltana pahemmanpuoleinen perhedraama. Kaksi lasta putosi kerrostalon parvekkeelta. Asiaa tutkitaan murhan yrityksinä.
Ruotsi
Somalivahvistusta epäillään useista murhista ja murhan yrityksistä
Yksi Ruotsin kovimmista gangstereista vangittiin reilu vuosi sitten Espanjassa epäiltynä törkeistä huumausainerikoksista. Jorkki tultanee luovuttamaan lähiaikoina Ruotsiin, sillä täällä sitä vasta meriittiä onkin.
Tukholmassa kovaa menoa perjantaina, kaksi ammuttiin autoon
Perjantai-iltana on ollut taas ruudinsavua ilmassa Tukholman alueella. Tarkoitus oli suorittaa tuplamurha, mutta tällä kertaa toinen jäi toistaiseksi henkiin.
Syyttäjä vaatii Göteborgin poliisimurhasta 10 vuoden vankeutta
Syyttäjä vaatii Göteborgin kesäisestä poliisin murhasta epäillylle 17-vuotiaalle uusruotsalaiselle 10 vuoden vankeustuomiota.
Sverigedemokraatit: Ruotsin pitää auttaa Puolaa aidan rakentamisessa
Sverigedemokraatit ovat sitä mieltä, että Ruotsin pitää auttaa Puolaa rajakriisissä mm. ottamalla osaa raja-aidan rakentamisessa Valko-Venäjän rajalle.
Ruotsi suunnittelee suoraa lentoyhteyttä Minskistä Arlandaan PÄIVITETTY
Ruotsin hallituksessa nostettiin esille mahdollisuus avata suora lentoyhteys Valko-Venäjältä Minskistä Tukholmaan Arlandaan. Hallitus on jättänyt hakemuksen suoran lentoyhteyden perustamiseksi.
Koraanikoulun johtaja huikenteli valtion apurahat ilotaloihin
Aiemmin syksyllä Ruotsin kouluvirasto ilmoitti, että se sulkee kolme Göteborgissa olevaa koraanikoulua. Nyt on tullut esille uutta ja mielenkiintoista.
Varhaisteiniä epäillään kesäisestä murhan yrityksestä
Nuoreksi menee tekijät. Poliisi epäilee 14-vuotiasta poikaa murhan yrityksestä, jossa kesällä toista nuorukaista ammuttiin pistoolilla päähän.
Upplands Bron poliisi tutkii 16-vuotiaan tytön joukkoraiskausta
Tukholman luoteispuolella sijaitsevan Upplands Bron poliisi tutkii joukkoraiskausta, jossa 16-vuotias tyttö oli kaapattu autoon ja sen jälkeen usea mies oli raiskannut tytön.
Pääministeri Stefan Löfven eroaa
Ruotsin pääministeri, sosiaalidemokraatti Stefan Löfven astuu pitkän pääministeriputken jälkeen syrjään. Hän eroaa myös puolueensa puheenjohtajatehtävistä.









