Marraskuu on alkanut ruudinkäryssä ja kalman hajussa. Menossa vasta neljäs päivä ja ampumistapauksia ja muita murhaan viittaavia väkivallantekoja on kymmenkunta.
Ruotsi
”Nytorgin miehelle” 5 vuotta vankeutta useista raiskauksista
Södertörnin käräjäoikeus tuomitsi tänään ns. Nytorgin miehen viiden vuoden vankeuteen 12 eri rikoksesta, joista kuusi raiskausta sekä muutama muu seksuaalirikos.
Expressen joutui kohun keskelle joukkoraiskaaja-räppärin ylistysartikkelin takia
Kun Expressenin toimittaja Nina Svanberg kirjoitteli viime viikolla tarunhohtoisen tarinan räppäri Dumlesta, joka on ottanut osaa Ruotsin synkimpään joukkoraiskaukseen, mutta jonka Svanberg jätti kokonaan mainitsematta, niin tapahtuma on saanut kyllä paljon huomiota Ruotsissa.
Useita ammuskeluja viimeisen vuorokauden aikana
Sunnuntain ja maanantain aikana ilma oli sakeaa lyijystä. Muutama ammuskelu siellä sun täällä. Raatokärpäset eivät kuitenkaan ole huuutaneet hoosiannaa.
Ruotsalainen suosittu räppäri vuodeksi linnaan tikkarivarkaudesta
Ruotsalaisen gangstaräppäri Dree Low, oikealta nimeltään Salah Abdulle, tuomittiin Solnan käräjäoikeudessa vuodeksi vankilaan. Eikä ihan mistä tahansa rikoksesta; tikkariryöstöstä.
Ruotsin ”elokapina” pysäytti lentoliikenteen pariksi tunniksi koko Ruotsissa
Ilmastoaktivisteilla on pitänyt kiirettä. Päivän mittaan Ruotsin ”elokapina” pisti paremmaksi, se ei tyytynyt johonkin kusisen pääkadun sulkemiseen vaan laittoi lentoliikenteen poikki useilla lentokentillä.
Ruotsalainen poliisi kritisoi kovin sanoin gangstakulttuuria
Muuan ruotsalainen Tukholman poliisissa työskentelevä Filip Pelas on noussut somejulkkikseksi viime aikaisten Facebook-päivitysten kautta, joissa hän kritisoi ns. gangstakulttuuria.
Expressen glorifioi räppäriä, joka oli mukana Ruotsin pahimmassa joukkoraiskauksessa
Mitähän lienee liikkunut Expressenin toimittajan Nina Svanbergin päässä, kun roiskaisi maailmaan gangstereita käsittelevän artikkelinsa.
Tukholman hautausmailla tehty kokaiinitakavarikkoja
Muuan Tukholman pohjoispuolella asuva seurakunnan hautausmaatyöntekijä otti yhteyttä ja kertoi, että hautausmaita käytetään yleisesti huumeiden piilopaikkoina.
Yksi pääsairaalaan ampujaisissa Husbyssä
Viikon tauon jälkeen ampujaiset jatkuvat Tukholmassa. Torstai-iltapäivällä yritettiin listiä nuorukainen Järvan ongelma-alueella Akallassa, eli käytännössä Husbyssä.









