Ruotsi aikoo karkottaa kuuluisan irakilaisen koraanin polttajan Salwan Momikan ja lätkäistä päälle maahantulokiellon viideksi vuodeksi.
Ruotsi
Tukholmassa tuhansien ihmisten mielenosoitus Palestiinan puolesta
Tukholmassa on pidetty useina päivinä isoja mielenosoituksia Palestiinan puolesta. Sunnuntaina torille kokoontui tuhansia ihmisiä.
Åkesson puheessaan: ”Miksi et muuttaisi takaisin kotimaahasi”
Sverigedemokraattien Jimmie Åkesson piti eilen ehkä legendaarisimmista puheistaan, ”puhe kansakunnalle”.
Korkea-arvoinen ruotsalainen sotilas pidätetty vakoilusta epäiltynä
Ruotsin turvallisuuspoliisi SÄPO on ottanut kiinni kaksi henkilöä epäiltynä törkeistä väärinkäytöksistä salaisissa tehtävissä.
Filmi: satapäinen muslimilauma huutaa allahu akbaria Helsingborgissa
Oheinen filmi on kuvattu Helsingborgissa eilen illalla. Kannattaa käyttää pari minuuttia aikaa filmin katsomiseen ja laittaa äänet päälle.
Vangitun 16-vuotiaan somalin hurjat taustat
Pieni taustatyö eilen vangitun kolmesta murhasta epäillyn 16-vuotiaan somalinuorukaisen taustoista on melko hurjan puoleista kuultavaa. Voi vain arvailla paljonko Ruotsissa on vastaavanlaisia ihmisiä.
Terrori-iskussa kuolleet miehet 60- ja 70-vuotiaita
Ruotsin ulkoministeriö on vahvistanut, että eilisessä terrori-iskussa kuolleet miehet olivat 60- ja 70-vuotiaita miehiä sekä loukkaantunut, joka oli niin ikään 70 ikävuoden tienoilla.
Jos 16-vuotias tuomitaan kolmesta murhasta, tuomio on 2-5 vuotta vankeutta
Jo nyt ennen kuin tänään vangitun 16-vuotiaan monimurhaajan tapaus on ollut edes oikeudessa, monet ovat todenneet, että nuorukaisen voisi ihan hyvin päästää saman tien vapaaksi.
Satoja uusruotsalaisia jumissa Gazassa
Lähi-idän konfliktin seurauksena on paljastunut, että Gazassa on ollut lomailemassa satoja uusruotsalaisia.
Hudiksvallissa omituinen tapahtuma: lapsi kuoli ja kolme sairaalahoidossa
Sunnuntaina tapahtui Hudiksavallissa väkivallanteko, jossa kaksi aikuista ja kaksi lasta tuotiin sairaalaan. Toinen lapsista kuoli sairaalassa.








