Sverigedemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson ehdottaa, että kovan luokan rikolliset pitäisi voida vangita määräämättömäksi ajaksi, myös ilman konkreettista epäilyä jostakin tietystä rikoksesta.
Ruotsi
Tukholman kuluvan viikon saldo: kolme murhaa ja murhan yritystä ja 10 tuhopolttoa
Aika pienen mediahuomion on saanut Tukholman loppuviikon ampumiset, joissa ammuttiin kolme sivullista hengiltä ja kaksi loukkaantui.
Yön ammuskelut: Kaksi jengiläisen sukulaista teloitettiin nukkuessaan
Päivän ammuskelut tulevat Botkyrkan Tullingesta, jossa yöllä ammuttiin kaksi jengiläisen sukulaista kuoliaaksi. Kaksi naista ammuttiin kuoliaaksi. Talossa oli myös muita henkilöitä.
Sivullisen perheen taloa ammuttiin – yksi kuoli ja kaksi loukkaantui
Tukholmassa tehtiin taas viime yönä sellainen ammuskelu, jossa ylitettiin kaikki rajat ja ammuskelu siirtyi uudelle tasolle.
Tukholmassa seitsemän palopommi-iskua viime yönä
Tukholman uusruotsalaiset gangsterit vaihtoivat pommit palopommeihin. Viime yön aikana sytytettiin seitsemän tulipaloa, joista kaikki palopommeilla.
Kaksi jengituhopolttoa viime yönä – toinen taloista väärä kohde
Viime yön aikana tehtiin kaksi tuhopolttoa, jotka poliisin mukaan ovat kytköksissä jatkuneeseen gangsterimaailman konfliktiin.
Växjössä villiä juhlintaa – yksi hengiltä
Växjön ongelmallisella maahanmuuttaja-alueella Arabyssä vietettiin lauantai-iltana suurenpuoleiset voitonjuhlat Hamasin hyökkäyksen takia. Jälkipelissä ammuttiin yksi hengiltä.
Mitä syitä jengiväkivaltaan voi olla?
Rasisminvastusteluryhmä Rasmuksessa ollaan pohdittu ”Ruotsin tilannetta”. Ryhmä on tullut melko yksimieliseen tulokseen, että jengiytymisen taustalla on rasismi sekä ns. miljoonaohjelma.
Alingsåsissa kadonneen pojan epäillään joutuneen kidnapatuksi
Ruotsissa on seurattu 15-vuotiaan Alingsåsissa kadonneen pojan tapausta. Poliisi on nyt vahvistanut, että se on tehnyt joitakin ”löytöjä”.
Upplands Brossa talo taivaan tuuliin pommi-iskussa
Tämänpäiväinen pommi räjäytettiin Upplands Brossa, jossa kokonainen omakotitalo lensi taivaan tuuliin.








