Ruotsin poliisilla on ollut kuukauden päivät päällä erikoisoperaatio, operaatio Rimfrost (Kuura), jonka avulla jengirikollisuutta ja jatkuvia ampumisia yritetään hillitä. Operaatio…
Ruotsin ampumistapaukset
Viime viikon saldo: 8 murhaa ja 8 murhan yritystä
Mitä lähemmäs joulu tulee sitä hurjemmaksi menee murhatahti. Viime viikon saldo oli: 8 murhan yritystä ja 8 murhaa. 15.12. Murha…
Viikko saatiin päätökseen reippaalla AK47-tulituksella: yksi henkihieveriin, yksi hengiltä
Uppsalan viikko saatin taputeltua päätöksen reippaalla murhan yrityksellä ja murhalla. Aseena: AK47.
Eillisen illan ja viime yön aikana useita murhan yrityksiä ja murhia
Eile illan ja viime yön aikana on ammuttu vähän siellä sun täällä ja muutama murha saatu aikaiseksi. Ainakin Västeråsissa ja…
Torstaipäivän aikana toinenkin ammuskelu
Torstaina tapahtui toinenkin ammuskelu. Tässä tapauksessa kohde kuoli vammoihinsa myöhemmin sairaalassa. Sundsvallissa sotatoimet alkoivat Nackstan ongelmalähiössä klo 03.00 aikaan viime…
Kaksi haavoittui pistoolitaistelussa Hässleholmissa
Hässleholmissa käytiin kovan luokan pistoolitaistelu, jossa kaksi henkilöä sai osumaa. Tietojen mukaan molemmat olisivat ainakin toistaiseksi hengissä.
Sotatoimet jatkuvat Ruotsissa kiivaina, taas yksi hengiltä
Sotatoimet Malmössä ja uusruotsalaisten keskuudessa jatkuvat kiivaina. Hetki sitten Malmössä ammuttiin hengiltä 20-vuotias nuorukainen. Tapahtumat alkoivat kolmisen tuntia sitten klo…
Malmön poliisin tarjoama pizza ei toiminut!
Moni muistaa kuinka Malmön poliisi kutsui muutama viikko sitten Malmön potkupalloareenalle kymmenkunta paikallista gangsteria syöpäisemään pizzaa poliisin ja syyttäjien kanssa.…
Norrköpingissä sotatila, kaksi hengiltä yön sotatoimissa
Norrköpingissä vietettiin hurjanpuoleinen yö. Yökerhon ulkopuolella sattuneessa sotatoimessa kaksi henkilöä heitti henkensä. Poliisi on on rankannut tapahtuman ”erityiseksi tapahtumaksi” ja kaupungissa on jonkinlainen poikkeustila.
Joulukuu, murhakuu: 3 murhan yritystä ja 2 murhaa
Joulukuu on alkanut hurjanpuoleisesti kun puhutaan murhaamisesta. Kolme varmaa murhan yritystä ja kaksi murhaa. Lisäksi ainakin kaksi hieman epäselvää tapausta,…