Suomi

Ulkomaalaiset selvästi yliedustettuna pääkaupunkiseudun sosiaalituissa

Helsingin Uutisten mukaan tammi-elokuussa Espoon ja Vantaan myöntämistä työttömyystuista 48 % meni ulkomaalaisille ja Helsingissäkin 37 %. Ulkomaalaisilla tässä tarkoitetaan muita kuin suomea tai ruotsia puhuvia. 

Jussi Halla-aho: On lännen etu, että Venäjällä syttyy kapina

On hyvä, että Putinin sota osuu myös siihen ”tavalliseen venäläiseen”, joka tähän asti on voinut heiluttaa sotalippua kotisohvalta käsin. Tämä toivottavasti johtaa levottomuuksiin, kapinaan ja vallankumoukseen. Se on meidän kaikkien etumme. Länsimaiden ei pidä tarjota turvapaikkajärjestelmällään venttiiliä paineen purkautumiselle.

Miten koulujen ongelmat voidaan korjata, jos tosiasioita ei suostuta tunnustamaan?

Opetusministerimme kommentoi koulujen ongelmia Twitterissä ja kysyin häneltä, miten hänellä voisikaan olla ratkaisuja ongelmaan, sillä hän itse osa ongelma? Perustelin asiaa sillä, että hänen kaltaista ihmisten takia Suomeen tulee jatkuvalla syötöllä ihmisiä, joilta puuttuu sekä kyky että halua oppia, ja kun ei opiskelu suju alkaa muiden häiritseminen, eikä hän anna opettajille riittäviä työkaluja pitää kuria.

Lisääntyneet sähkösopimusten vaihdot tuovat uusia mahdollisuuksia petosrikollisuuteen

Suurten ihmismassojen kulutuskäytöksen muutokset avaavat ovia aina myös petosrikoksia tekeville. Tällä hetkellä sähkömyyntimarkkinoilla tapahtuvien muutosten myötä myös sähkömyyntiin liittyvien petosten määrän odotetaan kasvavan Kaakkois-Suomessa.

Syksyn vaaligallup: Mitä puoluetta aiot äänestää ensi eduskuntavaaleissa?

Gallup on yksinkertainen, mitä puoluetta aiot äänestää ensi kevään Suomen eduskuntavaaleissa? Puoluerekisteriin on merkitty 24 puoluetta, jotka kaikki löytyvät listalta, sekä mustana hevosena Reformi, joka taas ei ole puoluerekisteriin merkitty puolue, mutta sieltä on tiettävästi tulossa kaksi ehdokasta.