Heti sotien jälkeen Suomessa oli täysi epäusko, että miten helvetissä Karjala voitiin menettää Neuvostoliitolle. Tuon ajan populaarikulttuuri otti asiaan kiivasati kantaa.
Suomi
Helsingin poliisi epäilee miestä kolmesta murhan yrityksestä ja tuhotyöstä
Helsingin poliisilla on käynnissä esitutkinta kolmesta epäillystä murhan yrityksestä ja tuhotyöstä. Epäilty rikoskokonaisuus tapahtui Ylä-Malmilla sunnuntain ja maanantaina välisenä yönä 16. toukokuuta.
Poliisi määräsi ajokieltoon 16 kevyttä ajoneuvoa viikonlopun aikana Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa
Poliisilla on ollut viikonlopun aikana paljon tärkeää tekemistä. On nimittäin pitänyt ratsta mopoja. Esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaalla muun tekemisen puutteessa on nuorisoa jäljestetty ihan urakalla.
Suomi ja Ruotsi vievät Nato–jäsenhakemuksen tällä viikolla
Nyt on selvää, että Suomi ja Ruotsi hakevat Nato–jäsenyyttä yhtä aikaa. Molempien maiden edustajat matkustavat jossain vaiheessa kuluvan viikon aikana Brysseliin, Naton päämajaan jonne hakemus jätetään.
Rasisminvastustelijoiden Rasmus ry protestilistalle
Rasisminvastustelijoiden iltapäiväkerho RASMUS – Rasismin ja muukalaispelon vastainen yhdistys ry (Rasmus ry) näyttää joutuneen taloudellisiin vaikeuksiin. Eikö rasisminvastustelu kannatakaan rahallisesti?
Venäjä veti Suomen töpselin seinästä – mitä sitten?
Venäjä katkaisi sähköntulon Suomeen. Monet panikoivat ja saavat hyperventilaatiokohtauksia, mutta taaskin kannattaa vaan ihan rauhallisesti vetää kunnolla henkeä ja tarpeen vaatiessa hengittää sinne paperipussiin.
Turkki tuskin aikoo tosissaan evätä Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyden
Suomessa ja Ruotsissa monilla meni pasmat hieman sekaisin kun Turkki ilmoitti, että Suomen ja Ruotsin liittyminen Natoon ei ehkä ole hyvä asia. Avataanpa hieman asiaa, niin ei tarvitse panikoida turhaan. Taaskaan.
Suomen matka Nato-jäseneksi vahvistui entisestään
Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja pääministeri Sanna Marin ilmoittivat aamupäivällä yhteisen kantansa Suomen Nato-jäsenyydestä. Kanta julkaistiin yhteisessä lausunnossa.
Poliisi on suorittanut esitutkinnan valtakunnallisesta korruptiorikoksesta
Poliisi on saanut lähes valmiiksi laajan esitutkinnan valtakunnallisesta korruptiorikoksesta. Esitutkinnan kohteena on ollut teollisuuskemikaaleja ja siivousaineita myynyt yritys, jonka epäillään antaneen lahjuksia.
PS:n Tavio: Maahanmuuttajat ovat vastuussa sopeutumisestaan
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio linjasi tänään eduskunnan täysistunnossa, että Suomen tulee lopettaa maahanmuuttajien hyysääminen ja laittaa maahanmuuttajat itse vastuuseen sopeutumisestaan.









