Helsingin käräjäoikeus tuomitsi vuonna 1973 syntyneen Tuomo Olavi Välikankaan 13 vuoden vankeuteen useista kymmenistä seksuaalirikoksista, joissa nimikkeinä oli kaikissa jokin lapseen kohdistunut seksuaalirikos.
Suomi
Hovi armahti uusturkulaisen raiskaajan ehdollisella
Turun hovioikeus teki mielenkiintoisen ratkaisun koskien raiskausta koskevassa jutussa. Varsinais-Suomen käräjäoikeus tuomitsi miehen ensin raiskauksesta kahden vuoden ehdottomaan vankeuteen, mutta hovi käytännössä vapautti, sillä tuomio muutettiin vuoden ja 10 kk ehdolliseen vankeuteen.
Suomeen suunnitellaan lakia, joka kieltäisi uskonnolliset rituaaliteurastukset
Suomessa ollaan valmistelemassa lakia, jonka mukaan eläin tulisi lain voimaantulon myötä tainnuttaa ennen kuin sen kurkku vedetään auki. Tällä hetkellä eläin voidaan laillisesti teurastaa vetämällä sen kurkku auki.
Oulun poliisilaitos tutkii keskitetysti laajaa asunto- ja mökkimurtosarjaa
Oulun, Lapin ja Kuopion alueilta on poliisin tietoon tullut kuluneen tammikuun aikana useita asuttuihin asuntoihin ja vapaa-ajan asuntoihin kohdistuneita varkauksia.
Onnittelut Henna Kajavalle vaalituloksesta
Vaikuttaisi siltä, että Pt-median suosikki, perussuomalaisten Henna Kajava valittiin Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelta. Ennakkoääniä tuli 209, jonka perusteella paikka on tulossa.
Mänttä-Vilppulassa ja Keuruulla eläkeläisiin kohdistuneita rikoksia
Sisä-Suomen poliisi varoittaa Mänttä-Vilppulan ja Keuruun alueella asiattomista kaasumittarin tarkastajista / putkiasentajista. Keuruun poliisilla on tutkinnassa juttuja, joissa ollaan päästy tai yritetty päästä eläkeläisen asuntoon.
Kajaanin poliisilla tutkinnassa henkirikos
Kajaanin poliisin tietoon on tullut 19.1.2022 epäilty henkirikos. Henkirikos on tapahtunut asunnossa 18.-19.1.2022 välisenä aikana.
Yksi mitätön rikosjuttu, jonka takia verorahoja haaskattiin tuhansia euroja
Rikos on rikos, jos sellaiseen syyllistyy lain mukaan. Ja juttu on saatettava päätökseen hinnalla millä hyvänsä. Syyttäjä vaatii vaikka maailman tappiin asti tuomioita ihmisille, jos vain olisi mahdollisuus.
Helsinkiläinen poliisi irtisanottu äärioikeistolaiseen ideologiaan liittyvässä kokonaisuudessa
Helsingin poliisilaitos irtisanoi kaksi poliisia vuonna 2021 ja yhden vuonna 2022 äärioikeistolaiseen ideologiaan liittyvässä kokonaisuudessa. Lisäksi Helsingin poliisilaitos antoi varoituksen vartijalle.
Suomen moskeijat kartalla
Laadin kartalle näkymää Suomen moskeijoista, jotta saisi kuvan, että Suomikaan ei ole enää ihan niin impivaara. Tietty Ruotsiin verrattuna tilanne ei ole lähellekään niin laaja, mutta yllättävää oli pääkaupunkiseudun suuri moskeijoiden määrästä.









