Tukholman luoteispuolella Upplands Brossa on sytytetty iso autopalo. Kymmeniä autoja roihuaa ilmiliekeissä.
Autogrilli
Märstan autopalot olivat suunniteltu juttu
Märstan autopalorypäs ei ollut sellainen palo, jossa yksittäinen auto syttyi tuleen ja palo levisi sitten viereisiin autoihin. Autoja paloi kahdessa kerroksessa ja syttymispaikat olivat eri puolilla autotallia. Autoja toisin sanoen sytytettiin kymmeniä tulee tahallisesti.
Sigtunassa poltettiin 200 autoa, Ruotsin ennätys
Viime yönä tehtiin luultavasti Ruotsin ennätys yksittäisessä autopaloryppäässä: noin 200 autoa poltettiin poroksi yhdessä autotallissa.
Kahdeksan auton tuhopoltto Södermalmilla
Erilaiset trendit menevät ja tulevat. Autopalot ovat ihan selvästi vähentyneet. Niiden huippuvuosi oli 2010-luku.
Video ja kuvia Skärholmenin autogrillistä
Muutama kuva ja videonpätkä Skärholmenin aamuisesta autogrillistä.
Tukholmassa hurjanpuoleinen viikonlopun alku
Tukholmassa on vietetty hurjanpuoleista viikonloppua. Autoja on palanut ja ihmisiä puukotettu. Tällä hetkellä Kistassa on jättimäinen poliisioperaatio meneillään.
Uusruotsalaiset uhittelivat naiselle, jonka auton polttivat Eskilstunassa
Kolmansista maista tulleet sotaa, vainoa ja kidutusta paenneet nuorukaiset panivat taas parastaan ja kertoivat mitä ovat mieltä ruotsalaisista. Uhkasivat lähetyksessä polttaa lisää autoja.
Eskilstunan poliisi valmistautuu mahdollisiin mellakoihin
Eskilstunan poliisi valmistautuu tulevaan iltaan ja yöhön erikoisjoukoilla, jos eilispäiväinen mellakka roihahtaa uudestaan.
Poliisi ottanut kiinni kolme kovaa alamaailman toimijaa Eskilstunan mellakan takia
Eskilstunan poliisi piti hetki sitten tiedotustilaisuuden eillisen illan tapahtumista ja esille tuli mm. se, että teoista on otettu kiinni kolme henkilöä, joista kaksi syntynyt 2001 ja kolmas vuonna 2003. Henkilöillä on vahva yhteys paikalliseen alamaailmaan.
Eskilstunassa jättimäinen mellakka, toistakymmentä autoa poroksi
Eskilstunassa näyttää räjähtäneen täysi kaaos. Puoleen yöhön mennessä kaupungissa oli sytytetty yli 20 autopaloa. Myös poliisin kimppuun on hyökätty palopommein ja yksi asunto on sytytetty tuleen.









