Lucian viettoa aloitettiin Rinkebyssä arpomalla kuka lähtee lusimaan. Ja kuka Karoliiniseen puhtaisiin valkoisiin lakanoihin. Voittoarvalla olisi saanut myös paikan kylmäkaapista.
Etusivu
Poliisilla ei ole tutkittavana Ohisaloon tai Toiviaiseen kohdistuvaa uhkaamista
Keskusrikospoliisin tiedotteen mukaan valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaiseen ja sisäministeri Maria Ohisaloon ei ole kohdistunut äärioikeiston, tai minkään muunkaan oikeiston taholta konkreettista uhkaa.
Turvapaikka-aktivistien kierrokset nousevat ensi viikon karkoitusten alla
Ensi viikolla kaavailtu laittomien afgaanien palautus Afganistaniin on saanut ruotsalaiset turvapaikka-aktivistit tositoimiin. Kaikki kynnelle kykenevät vaativat palausten keskeyttämistä.
Erään afgaanilapsen tarina
Vuonna 2012 Ruotsia kohtasi onni. Vähän kuin kansallinen lottovoitto, jonka runsautta ovat saaneet nauttia monet ruotsalaiset ihmiset.
Mitä oikein tapahtui kun MTV kertoi kohu-uutisensa?
Eilinen uutinen äärioikeiston salamurhien valmistelusta täräytti äärivasemmistolta löysät housuun. Niin kovin haluttiin maailmaan äärioikeiston uhkaa.
Kantalaisten ennakkoluulot mustia kohtaan, syy rasismiin?
”Monilla on syrjiviä ennakkoasenteita afrikkalaistaustaisia kohtaan, mutta minusta ne johtuvat paljolti siitä, että emme ole vieläkään tutustuneet toisiimme kunnolla.”
Iltalehti: ”Kiitos Sanna, aika moni on ylpeä sinusta!”
Kuvassa kaksi sosiaalisen median päivitystä, jotka on laitettu tulille Iltalehden toimituksesta. Toinen niistä on väärennetty. Osaako joku arvata suodalta kädeltä kumpi?
Helsinkin käräjäoikeus vangitsi kolme nuorukaista epäiltynä murhasta
Helsingin käräjäoikeus vangitsi tänään kolme vuonna 2004 syntynyttä nuorukaista epäiltynä rikoslain pahimmasta rikosnimikkeestä, murhasta.
Suvaitsevaisto sai syntax errorin ja asettui Solnan hautausmaakiduttajien puolelle
Turvapaikka-aktivisteilla ja ns. suvaitsevaisilla tapahtuu päässä joskus kunnon syntax error. Tämän todistaa taas kerran eräs tapaus. Hyväntekeväisyys muuttui aktivistien päässä natsismiksi.
Ruotsi palauttaa kymmeniä afgaaneja jouluksi kotiin
Ruotsi aikoo palauttaa 15. joulukuuta kymmeniä afgaaneja kotiin Afganistaniin. Tiedon mukaan Märstan pakkopalautuskeskusessa on useita henkilöitä, jotka ovat jo pitkään odottaneet pääsyä kotiin.









