Pt-median vanha Twitter-tili kosahti kiville. Se ei ollut polpo eikä juutalaiset, jotka sen kosautti vaan ihan omaa syytä. Twitter pyysi…
Etusivu
Asiantuntija: Rinkeby valmistautuu mellakkaan
Tukholmassa valmistaudutaan ensi viikonlopun mellakkaan. Jos tanskalaisen Rasmus Paludanin Starm kurs-puolueen väkeä saapuu ensi perjantaina Tukholmaan polttamaan koraaneja, niin useissa…
Paavo metsäreunassa Trangialla ruokaa tekemässä
Joskus ihmisen pitää tyhjentää pää. Sen voi tehdä vaikka ryyppäämällä viinaa pari päivää. Tällä kertaa itse valitsin retkiruokailun ja ulkonasyömisen.…
Rasmus Paludan hakee mielenosoituslupaa Rinkebyhyn: ”Koraani palaa!”
Tanskalainen Rasmus Paludan kertoo, että hän aikoo pitää puolueensa Stram Kursin kanssa koraanipeijaiset Rinkebyssä, sikäli mikäli tilanne on suosiollinen. Paludan…
Miltä tuntui sairastaa koronaa?
Joskus tympii koronan ympärillä pyörivä harhaisuus. Ihan kuin kaikenlainen tolkku olisi häipynyt maan päältä ja aivojen tilalla olisi hitaasti mönkivä…
Miten Kööpenhaminan kuolemanpartion tuomiot etenevät?
Tanskassa pitkiin vankeuksiin tuomittujen uusruotsalaisten tuomio on herättänyt keskustelua ja monet ovat sanoneet, että vihdoinkin saatiin pitkiä tuomioita. Vai saatiinko?…
Göteborgissa miljoonavahingot autogrillissä
Göteborgissa laitettiin yöllä pystyyn kunnon autogrilli. Palo levisi myös hotellirakennukseen ja asukkaat jouduttiin evakuoimaan. Palolaitokselle tuli hälytys klo 01.00 aikaan…
Lapsi pahoinpideltiin ja ryöstettiin ristikorun takia
11-vuotias poika oli pelaamassa jalkapalloa Malmössä Varvsparkenissa kun paikalle saapui useita muita poikia, jotka kyselivät 11-vuotiaalta, että miksi tällä oli…
Thl julkaisi koronavilkun, harhaatikoilla alkoi saman tien vilkkumaan päässä
Suomessa kehitetty puhelinsovellus koronavilkku on saanut harhaatikkojen päät vilkkumaan tosissaan. Salaliittoteoriat vain pahenevat. Vaino vain lisääntyy kun p.o.l.p.o astuu peliin.…
Katso Muhammedin kasvot-pilakuvat täältä niin tajuat, kuinka suhteeton takavuosien mellakka oli
Jotta Malmön mellakka saa oikeat mittasuhteet, ja sen oikea luonne ymmärretään, niin alla takavuosina Jyllands Postenin julkaisemat Muhammed-pilakuvat, joista syntyi…









