Löytyykö pientä rahoitusta tässä tilanteessa? Pt-median sivut tarvitsisivat pientä päivitystä, jotta toiminta saataisiin taas täysillä päälle. Ja pakko myöntää, että ”firman kassa” on tällä hetkellä aika tyhjä.
Etusivu
Mitä Espoon perussuomalaisissa tapahtuu?
Espoon perussuomalaisten johdossa on tietojen mukaan menossa jotain hyvin kummallista, sillä paikallisyhdistyksen puheenjohtaja ja toinen varapuheenjohtaja ovat eronneet tehtävistään
Uppsalassa jo monta päivää kestäneitä mellakoita
Mustien afrikaanojen rotumellakoiden varjoon on jäänyt Uppsalan ongelma-alueen Gottsundan ja Valsätran joka keväiset mellakat. Maahanmuuttajalähiö on muistuttanut nyt jo viikon päivät sotatoimialuetta.
Rasisminvastusteluryhmä Rasmuksessa fantasioidaan rasistien hakkaamisella
Rasisminvastusteluryhmä Rasmuksessa mennään taas korkealla ja kovaa. Viime päivien tapahtumat ovat vahvistaneet kukkakeppien itsetuntoa ja nyt ryhmässä ollaan alettu fantasioimaan väkivallasta.
Onko Black Lives Matter kiitämättömyyden huipentuma?
Mustien rotumellakat näyttävät leviävän länsimaissa. Suomalaiset ja ruotsalaiset voivat kuitenkin nukkua hyvällä omatunnolla yönsä. Pohjoismaalaiset eivät ole koskaan orjuuttaneet afrikaanoja. Ei siis ole mitään anteeksipyydettävää.
Mustat tuhosivat kaupunkia Göteborgissa
Göteborg ajautui eilen täyteen kaaokseen mustien rotumellakoiden takia. Pitkin kaupunkia oli isoja mellakkatilanteita, joihin osallistui satoja värillisiä.
Paavon LLL-treenit: Rinta- ja hauislihasten teurastus
No niin kaikki kukkakepit. Kun treenataan LLL-treeniä (LLL= läpsy lähtee lentokoneeseen) niin jalkojen ja selän lisäksi siihen tarvitaan kovanpuoleisia rinta- ja käsilihaksia.
Tapettiinko Jon Hellevig?
Kun tutkii Jon Hellevigin tapausta niin herää väistämättä kysymys, että tapettiinko Hellevig? Murhattiinko Hellevig siksi, että Venäjällä on loppupeleissä tapana tappaa ulkomaalaiset apurinsa?
Jyväskylän BLM-biisin esittäjä oli valkoinen suomalainen Jaakko Löytty: "Olen afroamerikkalainen George Floyd"
Jyväskylän mustien rotumielenosoituksissa laulanut laulaja oli Jaakko Löytty. Biisin ”Olen afroamerikkalainen George Floyd, en voi hengittää” kuullaan ohessa hieman raikkaampana versiona.
Päivän Rasmus: Rasismia, koska sähkäreinä ei ole mustia
Rasisminvastusteluryhmä Rasmuksessa mennään taas korkealla ja kovaa. Muuan sähkömies päivittää miten rakennuksilla on rasismia, koska mustia ei näy sähkäreinä
