Traagista, sanoi Mononen kun ruumisautoaan käynnisteli ja lähti keikalle Rinkebyhyn. Siellä oli haettavana 18-vuotiaan nuorukaisen seulaksi ammuttu raato.
Ruotsi
Arabiankielinen Fb-ryhmä: Ruotsalaiset kidnappasivat suomalaisia lapsia
Uusruotsalaisten arabiankielisistä Facebook-ryhmistä löytyy kyllä välillä mielenkiintoisia juttuja. Tällä kertaa väitetään, että ruotsalaiset kidnappasivat suomalaisia lapsia 2. maailman sodan aikana.
Ruumisarkuille taas kovaa kysyntää
Ilma on ollut kuluvan viikon aikana lyijypitoista. Monosen Ikkuna-Volvon renkaat ovat huutaneet hoosiannaa ja arkunrakentaja on saanut työntää oikohöylään urakalla tammilankkua.
Tulijoiden määrä pienentynyt koronan myötä jonkun verran
Ruotsin maahanmuuttoon liittyvät luvut ovat tulleet Migrationsverketin tilastoihin. Miltä tilastot näyttävät.
Arkiston helmi: Kun autoa paloi urakalla Hallundassa 2015
Sattumalta tuli jostain välimuistista vastaan monen vuoden takainen juttu ”toimittelijan urani” alkuvaiheilta. Kuvat olivat vielä tallessa.
Muslimien äänensävyt ruotsalaisia kohtaan kovenevat
Uusruotsalaisissa islamilaisissa sosiaalisen median ryhmissä levitetään systemaattista vihaa ruotsalaisia ja ruotsalaista yhteiskuntaa kohtaan. Yhtenä väitteenä käytetään lasten pakkohuostaanottoa.
Taas iso joukko isis-naisia palaa Syyriasta kotiin Ruotsiin
SVT:n uutisten mukaan Ruotsiin Arlandaan saapuu tänään uusi joukko isisi-naisia. Naiset ja heidän lapsensa ovat olleet kurdijoukkojen hallitsemalla leirillä on vuosia.
Borlängen somalien joukossa mittavaa rasismia ruotsalaisia kohtaan
Borlängen monikulttuurisuusghetto Tjärna Ängar nousee aina toisinaan esille. Tällä kertaa Uppdrag Granskning puhui jotain sellaista, joka järkytti varmasti ensisilmäyksellä koko kuningaskuntaa.
Firman mainoksen monikulttuurisuus kosahti nololla tavalla
Äänikirjoja myyvä yrittys BookBeat on joutunut kiusalliseen tilanteeseen mainoskampanjansa myötä. Kun haluttiin olla monikulttuurisia, niin meni pikkuisen yli ja kosahti.
Taas uusruotsalainen gangstaräppäri vangittu
Skaraborgin käräjäoikeus vangitsi suositun ruotsalaisen gangstaräppärin epäiltynä ”rauhanhäirinnästä”, fridskränkning. Rikokset ovat tapahtuneet Ruotsissa ja Espanjassa.









