Göteborg ajautui eilen täyteen kaaokseen mustien rotumellakoiden takia. Pitkin kaupunkia oli isoja mellakkatilanteita, joihin osallistui satoja värillisiä.
Ruotsi
Musliminaiset sanovat SVT:n ohjelmassa, että eivät ikinä deittailisi ei-muslimin kanssa
”En voisi ikinä deittailla muiden kuin kristittyjen kanssa”. Jos joku valkoinen sanoisi näin niin mitä tapahtuisi? Tietenkin huudettaisiin naamat punaisina rasismia.
Rotumellakoissa polvistuneesta naispoliisista yritetään tehdä sankaria
Ruotsalaiset mediatalot ovat yrittäneet kääntää keskiviikkoisen poliisin polvistumisen mustien edessä jonkinlaiseksi sankaritarinaksi. Myös poliisijohdosta ollaan suopeita tällaiselle kannanotolle kun ideana…
Tänään vietetään Ruotsin kansallispäivää
Ruotsin kansallispäivänä 6.6. on tavan mukaan paljon erilaisia tapahtumia pitkin kaupunkia. Koronan takia väkimääriä ei voida perinteiden mukaan kokoontua esim.…
Uusruotsalaiset huusivat haluavansa sotaa valkoisten kanssa!
Tukholman keskustassa nähtiin päivän mittaan useita tapahtumia, jossa mustat ja muut uusruotsalaiset huusivat ”No justice, No peace”. Sergelillä huudettiin ”Fuck…
Mustat mellakoivat Tukholman keskustassa, poliisi antoi kaasua
Kun muutama naispoliisi polvistui mustien edessä niin toisaalla Tukholman keskustassa poliisi suihkutti mellakoitsijoiden päälle kyynelkaasua ja käytti ruotsalaisittain erittäin kovaa…
Ruotsalainen naispoliisi polvistui BLM-mielenosoittajien edessä virkapuvussa
Tukholman poliisi näytti tänään miten rasisteihin suhtaudutaan. Ainakin kaksi poliisia polvistui poliisinauton vierelle kadulle ympärillä vellovien uusruotsalaisten mielenosoittajien hurratessa.…
Ruotsi väärensi PISA-tuloksia
Ruotsalaisen iltapäivälehdenExpressenin mukaan Ruotsi on väärentänyt koululaisten PISA-tuloksia mm. siten, että ulkomaalaistaustaisia koululaisia on tietoisesti jätetty kokeiden ulkopuolelle. Näin ollaan…
Valtamedia näkee mustat mellakoitsijat sankareina, mutta Tommy Lindhiä muistavat ihmiset rasisteina
Joidenkin tapahtumien kontrasteja ja suhteita toisiinsa on mielenkiintoista pohtia. Otetaan esimerkkinä Härnösandissa murhattu Tommy Lindh ja verrataan tapahtumaa Yhdysvaltain mellakoihin.…
Poliisin mukaan Linköpingin viime kesäinen pommi laukaistiin tekstiviestillä
Poliisin mukaan viime kesänä Linköpingissä tapahtunut suuri räjähdys laukaistiin tekstiviestillä. Asiasta uutisoi Corren. Mitään täysin varmoja tietoja asiasta ei ole,…

