Lauantain ampujaiset tulevat Tukholman Vällingbystä, jossa henkilö ammuttiin hengiltä viidellä laukauksella päähän. Keskellä katua.
Ruotsin ampumistapaukset
Jengisota raivoaa myös Uppsalassa – poliisi ei odota ammuskelun loppuvan heti
Tukholman gangsterisodan varjoon jää Uppsala, jossa on kaupungin kokoon nähden menossa aivan samanlainen verinen jengisota. Uppsala poikkeaa siinä, että siellä ammutaan jo omaisia.
Uskomaton ammuskelujen torstai Tukholmassa
Torstai olikin sitten heti ruudintäyteinen päivä Tukholmassa. Yksi teini hengiltä ja yhden kotia ammuttiin rynnäkkökivääreillä.
Useita murhia ja niiden yrityksiä Tukholman alueella kuluvan viikon aikana
Maanantain 13-vuotiaan murhan jälkeen koko viikko on käyty kiivasta ammuskelua ympäri Tukholman aluetta ja viisi henkilöä on tapettu.
13-vuotiaan murhan takia kouluja poliisin erikoistarkkailuun
Maanantaiaamuna murhattu 13-vuotiaan pojan tapaus on aiheuttanut melko vähän reaktioita. Tietenkin monet ovat ilmaisseet olevansa shokissa. Mutta shokki vaihtuu aina arkeen.
13-vuotiaalta pikkugangsterilta aivot asfalttiin
Tukholman eteläpuolelta Haningesta löydettiin aamulla 13-vuotias jengiläinen, joka oli teloitettu ampumalla päähän.
Ruotsin tämän vuoden ammuttujen listalla ei yhtään ruotsalaista
Ruotsin kuluvan vuoden ampumiskuolemien uhrien nimilista on erittäin rasistista luettavaa: ei yhtään ruotsalaista nimeä.
Västeråsissa hurja ilta ja yö – yksi ammuttiin hengiltä, yksi haavoittui
Västeråsissa vietettiin hurjan puoleinen viikonlopun aloitus. Kaksi erillistä ammuskelua, joissa yksi pääsi hengiltä ja toinen loukkaantui vakavasti.
75-vuotias mies oli kuolla kotiinsa ”väärinammuskelussa”
Malmön viime sunnuntai-iltainen ammuskelu on selvinnyt väärinammuskeluksi, eli ampujat ampuivat vahingossa väärään asuntoon ja täysin sivullinen henkilö loukkaantui vakavasti.
Tukholmassa erittäin väkivaltainen ilta ja yö
Eilinen ilta ja viime yö oli erittäin väkivaltainen Tukholman alueella. Ammuskelu ja pommi-isku, joissa useampia on haavoittnut ja yksi kuoli.








