Lahdessa tehtiin melko käsittämätön rikossarja joulukuun 13. päivä. Kolme täysi-ikäistä henkilöä sieppasi 14-vuotiaan tytön, jota pahoinpideltiin kidutuksenomaisesti monta tuntia.
Suomi
Nainen uhitteli autoa tankkaavaa miestä puukolla Joensuussa
Nainen uhkasi teräaseen kanssa tankkaamassa ollutta autoilijaa Joensuun Suvantokadun kylmäaseman pihassa.
Poliisi on ottanut kolme henkilöä kiinni Sörnäisissä
Poliisille tuli lauantaina 1.1.2022 noin kello 16:20 ilmoitus häiriökäyttäytymisestä Sörnäisten metroasemalla. Kolme miestä käyttäytyi uhkaavasti lipuntarkastajia sekä järjestyksenvalvojia kohtaan metroaseman laiturialueella.
Vuoden luetuin juttu: Porvoon kaksoismurhaaja työskenteli muotisuunnittelualalla
Porvoon kaksoismurhan motiivi on toistaiseksi epäselvä, eikä poliisi ole paljon avannut asiaa. Epäilty tekijä oli kuitenkin hieman poikkeuksellinen, eli sieltä suunnalta tällaista väkivallantekoa ei varmasti kukaan osannut odottaa.
PS:n Ossi Tiihonen loikkasi VKK:hon
Perussuomalaisten Lohjan kaupunginvaltuutettu Ossi Tiihonen kertoo blogissaan, että on eronnut Perussuomalaisista ja loikannut Ano Turtiaisen johtamaan VKK-puolueeseen.
Nurmijärven SDP:n aluevaalipäällikkönä Suomen kovin sarjahuijari
Politiikka on siinä mielessä vaarallista seurattavaa, että juttuja lukiessa saa kahvinäppiksiä ja HP huutaa hoosiannaa. Kuten hetki sitten, kun luin kuka onkaan Nurmijärven SDP:n vaalipäällikkö aluevaaleissa.
Mikä oli operaatio Hokki
Isäukko alkaa muistelemaan vanhoja aikoja ja palaa usein tarinoimaan omasta isäukostaan, eli tietenkin meikäläisen isänisästä, joka kuoli jo vuonna 1977. Yksissä tuumin ollaan tultu tulokseen, että kova ja peloton äijä se on ollut. Kyllä on ollut jälkipolvilla helppoa verrattuna Olaviin.
Seksuaalirikoksista yli 11 vuoden vankeus
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi 40-vuotiaan Janne Valtteri Kujalan (ent. Hannu Kasper Kymén) 11 vuoden ja 3 kuukauden vankeuteen useista lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista.
Suomeen puuhataan suurta koronapassin vastaista lakkoa
Suomessa puuhataan jonkinlaista yleislakkoa koronapassia vastaan. En osaa sanoa kuinka vakavasti otettava tapahtuma on, mutta joka tapauksessa sellaisen järjestäminen on täydessä vauhdissa ja mukana on tuhansia ihmisiä.
Uusi pakolaisreitti Venäjän kautta Suomeen
Ihmissalakuljettavat puuhaavat uutta reittiä Eurooppaan ja se saattaa kulkea Suomen kautta. Asiasta kertoo Radio Free Europe.









