Keskusrikospoliisin rikosylikomisario Christer Ahlgren sanoo Helsingin uutisten haastattelussa, että Helsingissä ja lähialueilla on useita ”huolta aiheuttavia” nuorisojengejä, joissa on havaittu olevan paljon maahanmuuttajataustaisia nuoria.
Suomi
Hikinen sunnuntai Pääkaupunkiseudulla
Pääkapunkiseudun ympäristössä on sinipukuisilla ollut kiirettä. Vantaalla ja Kirkkonummella on ollut jonkinlaisia piiritystilanteita, joita kuitenkaan ei toistaiseksi avata tarkemmin.
Somessa leviää taas nerokas tilauspetoshuijaus Finnkinon nimissä
Tyhmyydestä pitäisi sakottaa kyllä kunnolla. Varsinkin jos tyhmyys liittyy täydelliseen medialukutaidottomuuteen. No, siitä kyllä yleensä sitten sakoitetaankin.
Helsingissä iso rokotevastainen mielenosoitus
Helsingin keskustassa pidettiin tänään koronarokotteiden vastainen manifesti, joka keräsi poliisin mukaan reilu tuhat enkelihippiä isolle kirkolle osoittelemaan mieltään.
Pia Polviander: Maahanmuuttajanuoret rääkkäävät toisia Espoossa – Viranomaiset täysin kädettömiä
Espoolainen äiti kertoo Facebookissa, että maahanmuuttajataustaiset nuoret ovat ottaneet kiusaamisen todella haltuunsa ja uhreina on samanikäisiä lapsia.
Turussa pitkä vankeustuomio seksuaalirikoksista
Turun käräjäoikeus tuomitsi perjantaina 29-vuotiaan Ashkan Shirzein kuuden vuoden ja kahdeksan kuukauden vankeuteen törkeästä lapsenraiskauksesta ja kolmesta törkeästä raiskauksesta.
Talvi tulee, pohjoiseen ensilumi
Pohjoiseen saatiin ensilumi melko aikaisin. Syyskuun puoliväli ja ainakin Kemin seudulla on 5 senttiä lunta maassa ja taivaalta tippuu pään kokoisia lumihiutaleita.
Niuvasta karannut nainen oli raaka tappaja
Kuopiosta Niuvanniemen vankimielisairaalasta karannut nainen on 27-vuotias Noora Oinas. Oinas oli Niuvassa kesällä saamansa tuomion takia, jossa hänet tuomittiin syyntakeettomana tehdystä taposta.
Espoon pojan ryöstön vihjeistä 500 euron palkkio
Espoossa ilmestyvän Länsiväylän mukaan 22.7. ryöstettiin 15-vuotias poika, jolta vietiin tuhansien eurojen arvosta omaisuutta. Isä lupaa nyt pojan ryöstäneistä tekijöistä kiinni saamiseen johtaneista vihjeistä 500 euron vihjepalkkion.
Afrikaanot laittoivat Baltic Princessalle täyden kaaoksen
Viime viikonloppuna Turun ja Tukholman väliä seilaavan Baltic Princessan risteilystä on kertoiltu medioissa paljon kauhutarinoita. Näitä yhdistää yksi asia; on jätetty kertomatta keitä olivat ne ahdistelijat, vaikka se on aivan yleisesti tiedossa.









