Ihan viime aikoina tästä on nähty hyvä esimerkki kun sisäministeriön ex-osastopäälikkö Jorma Vuorio kritisoi hallitusta siitä, että laittomille maassaolioille yritetään saada oleskelulupa. Vuorion mukaan tämä romuttaisi koko turvapaikkaprosessin ja hän näki ongelmallisena myös jos Suomella on löysempi linja kuin muilla pohjoismailla
Suomi
Valtionvarainministeriön raportti herätti jälleen älyttömät vaatimukset maahanmuuton lisäämisestä
Tai ainakin sen uutisointi. Raporttia käsiteltiin myös A-studiossa ja sielläkin vaadittiin maahanmuuton lisäämistä. Toimittaja Sakari Sirkkanen päivitteli, että vuonna 2030 työikäisten määrä olisi 130 000 pienempi kuin nykyisin
Torssoselle syyttämättäjättämispäätös Katajan tapauksessa
Länsi-Suomen syyttäjänvirasto on päättänyt jättää syyttämättä Teemu Torssosta osallisuudesta Pekka Katajaa kohtaan tehdystä väkivallan teosta viime kesänä.
Tekikö YLE valeuutisen valtiovarainmisteriön raportista?
Ylen mukaan valtiovarainministeriön tuoreesta raportti kertoi, jonka mukaan Suomen heikko talouskehitys johtuisi erityisesti liian vähäisestä maahanmuutosta.
Liberialaiselle sotarikossyytteitä Suomessa
Liberialaiselle Massaquoi Gibril Eaologhimille syytteet raskaista sotarikoksista: murhista, kidutuksista ja raiskauksista.
Uusi puolue Suomeen, Sinimusta Liike
Suomeen on perustetettu uusi yhdistys, Sinimusta Liike (SML), joka pyrkii puolueeksi. Puheenjohtajana toimii Tuukka Kuru.
Olavi Mäenpään kuolemasta kolme vuotta
Olavi Mäenpään kuolemasta kolme vuotta. Mäenpää kuoli aivan yllättäen 31.1. tammikuuta 2018.
Ruotsi myönsi viime vuonna 88 814 oleskelulupaa
Maahanmuuttoon liittyvissä asioissa jätettyjen turvapaikkahakemusten määriin tuijottaminen on loppujen lopuksi toissijainen asia. Turvapaikkahaun tilastosarjassa päästiinkin nyt tosi asiaan.
Hussein Al-Taeen takavuosien kiihotteluista syyttämättäjättämispäätökset
Valtakunnansyyttäjä päätti olla nostamatta syytteitä Hussein Al-Taeen tapauksissa, jossa Al-Taeeta epäiltiin kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.
Virtain poliisioperaatiossa mahdollisesti kyse perhetragediasta
Poliisi on melko vaitonainen Virroilla Liedenpohjassa torstaina sattuneesta tapahtumasta. Ainoa mitä poliisi kertoo tiedotteessaan on se, että se sai hälytyksen aamulla klo 08.18, josta seurasi poliisioperaatio.









