Sigtunan ongelma-alueella tänään iltapäivällä ammutun henkilön tapahtumaketju on taas jotain sellaista, että mieleen tulee lähinnä joku kehitysmaassa tapahtunut sotatoimi.
Etusivu
Äijää kaatuu taas kuin heinää heinäkuussa
Tukholmassa ja ympäristössä on vietetty hurjanpuoleista viikonloppua. Äijää kaatuu taas kuin heinää ja Mononen saa sahata Ikkuna-Volvolla ympäriinsä öljynpainemittarin huutaessa hoosiannaa.
Kun kaikki on rasismia: rasisminvastutelyryhmä Rasmus vainoaa toimittajia
Berliinissä asuva vapaa toimittaja Pertti Rönkkö kertoo, että hän joutui Berliinin terrori-iskun jälkeen 2016 rasisminvastusteluryhmä Rasmuksen maalituksen kohteeksi.
Jos Viipuria ei olisi menetetty, se olisi nyt Suomen suurimpien kaupunkien top 3-listalla
Suomi menetti lopulta Viipurin 20. kesäkuuta 1944 ryssälle. JOS Viipuria ei olisi menetetty, niin luultavasti se olisi tällä hetkellä yksi Suomen suurimpia kaupunkeja.
Norjassa 13 vanhuksen epäillään kuolleen koronarokotteen sivuvaikutusten takia
Norjan valtiollisen lääkeviraston Statens legemiddelverketin mukaan Norjassa epäillään 13 vanhuksen kuolleen koronarokotteen sivuvaikutuksena.
Miten syyrialaismafian kotihoitohuijaus hoidettiin
Kannattaa ottaa tässä yhteydessä esille muutaman vuoden takainen Södertäljen syyrialaismafian kotihoitohuijaus, koska tämän tyyliset petokset ovat olleet Ruotsissa taas esillä.
Ympäri käydään, yhteen tullaan: monimurhaajan pakoreissulle päätös
Rinkebyn pizzamurhaaja Osman Abdirizak Abdimalek, joka karkasi viime kesänä nuorisohoidosta, on taas jäänyt kiinni karkureissultaan.
Ei kyse ole vihanlietsonnasta vaan arvoeroista
USA:n kongressitalon valtauksesta johtuen viime päivinä vihanlietsonnasta on alettu puhua Suomessakin.
Kotipalvelu näyttää olevan raha-automaatti kolmansista maista tulleille tulijoille
Kotipalvelun ympärillä tulee säännöllisin väliajoin ilmi kunnon huijauksia. Milloin milläkin viritelmällä veronmaksajilta on kupattu miljoonia kruunuja.
Koronahuijauksessa kuollut nyt 10 000 ihmistä
Joidenkin mielestä ihmiskunnan suurimmassa huijauksessa on nyt saatu Ruotsissa uusi mittapyykki: yli 10 000 ihmistä on saatu huijattua kuolemaan koronaan.









