Facebookissa oli hetken aikaa kummallinen vedätys Li Anderssonin nimissä. Andersson muka lupasi 1 000:lle ihmiselle 5 000 euroa.
Etusivu
Huddingessa hikinen perjantai–iltapäivä
Huddingen Flemingsbergissä oli perjantai-iltana hurja meno ja joillakin osapuolilla lievä etukeno. Se ei johtunut alkohoolista vaan puukonrei´istä nahassa.
Ruotsin hallitus aikoo helpottaa radikaalisti oleskeluluvan saannin ehtoja
Koululain vaatima vakituinen työpaikka, ja sen helpotukset ovat mitättömiä asioita verrattuna siihen, mitä hallitus on nyt kaavaillut.
Poliisi sulki pankkiautomaatit yöksi Linköpingissä
Linköpingissä pystyryöstöt ovat räjähtäneet käsiin, joten poliisi päätti sulkea kolmen ongelmalähiön pankkiautomaatit yön ajaksi.
Oliko Turkissa rahakassin kanssa liikkeellä ollut ”suomalainen” vapauttamassa isis-vankeja?
Suomalaiset ja vähän ulkomaalaisetkin mediat ovat kirjoitelleet viime päivinä ihastuneesti eräästä Turkissa sattuneesta tapahtumasta, jossa ”suomalainen” mies unohti taksin takapenkille 300 000 euroa.
Miten verot vaikuttavat meidän jokapäiväiseen elämäämme?
Monesti arki kulkee samalla raiteella päivästä toiseen vuosi toisensa perään. Harvoin työnteon, ruokaostosten, kokkailun, harrastusten ja muiden arkisten toimien ohella…
Onko Ruotsi miehitetty?
Joskus kysellään onko Ruotsi miehitetty. Tästä voidaan olla montaa mieltä, riippuen poliittisesta suuntautumisesta. Annetaan ruotsalaisille puheenvuoro.
Hauskin/ pöljin koronasalaliitto?
Ruotsissa on nyt koronaan kuolleissa saavutettu uusi rajapyykki kun kuolleita on nyt yli 7 000. Tartuntoja on yli 270 000 ihmisellä.
Suomi Herää -tapahtuman kulkueosuus peruuntuu, puheet pidetään verkossa
Suomi Herää -tapahtuman kulkueosuutta ei järjestetä tänä vuonna. Kulkueen sijaan halukkaat pääsevät kuuntelemaan itsenäisyyspäivän puheet verkossa.
Antifa aloitti tavallisten ihmisten maalituskamppanjan
Äärivasemmistolainen antifa-ryhmittymä aloitti maalituskamppanjan, jossa se julkaisee tavallisten ihmisten nimiä ja osoitteita kehoituksella tehdä jotain kohteelle.









