Pohjanmaan poliisin mukaan Pedersöressä on harjoitettu mastoilkivaltaa. Hätäkeskukseen tuli 19.4. klo 21.59 ilmoitus, että Pedersören Lövössä palaa teleliikennetekniikkaa sisältävä rakennus…
Etusivu
Parisuhde järkeistää käsitystämme kyseisestä asiakokonaisuudesta
Yksilötasolla luulisi olevan selvää, että Emmi Nuorgam johdattelee meidät ja tukiryhmämme kohti yleispätevien toimintaohjeiden tavanomaisia käyttökohteita kertoessa kolumnissaan elämänpituisesta avioliitosta.…
Kanadan joukkosurmassa ainakin 16 kuollutta
Ainakin 16 ihmistä on kuollut Kanadassa maan historian pahimmassa joukkomurhassa. Tekijä oli pukeutunut poliisiksi ja kulki ympäri kyliä useita tunteja…
Tiesitkö missä sijaitsee Turun terrori-iskun virallinen muistomerkki?
Turun terrori-isku on suomalaisille traaginen lähinnä siksi, että teko saattoi olla islamilaisesti orientoitunut. Osalle teko oli jopa niin traaginen, että…
Perhedraama – pariskunta hengiltä
Koronahässäkän takia on jäänyt huomaamatta alkuviikosta tiistaina Tukholmassa tapahtunut tuplamurha. Kyseessä on jonkinlainen perhedraama, sillä poliisin mukaan toinen kuollut on…
Päivän biisi: Dags att ta tillbaka vårt land (AfS-vänner)
Siinäpä oiva ruotsalainen Andreas Strand, joka loihe laulamaan ”Det är dags att ta tillbaka vårt land”. On aika ottaa kotimaamme…
Satoja uusruotsalaisia haettu Ruotsiin entisistä kotimaistaan koronan takia
Koronakriisin myötä on paljastunut, että satoja nykyään Ruotsin ja muiden Pohjoismaan kansalaisia oleskelee entisissä kotimaissaan, joista ovat tulleet Ruotsiin, tai…
Videokuvaa Rinkebystä ja Tenstasta-melko hiljaista
Rinkebyn ja Tenstan kylänraiteilla oli myöskin melko hiljaista verrattuna normilauantaihin. Rinkebyn torilla oli jonkin verran porukkaa, mutta 90% vähemmän kuin…
Ravintolamaailmassa tyhjää täynnä, vaikka ovat auki
Kävin paikanpäällä Kista Galleriassa tarkistamassa tilanteen. Kun normaalilauantaina paikalla olisi tuhansia ihmisiä niin nyt oli tyhjää täynnä. [wpvideo 6AVEhQzg]
Voiko 5G:stä saada fyysisiä oireita? Vaikka verkkoa ei olisi lähistöllä?
Selvittelin viime yönä hieman pidempään 5G-asioita. Pitkästä aikaa oli hauskaa. Käytin lähteenä ruotsalaista Facebook-ryhmää, jossa on yli 7 000 jäsentä…