Ruotsissa on sunnuntai-iltapäivän viimeisten tietojen mukaan koronaan kuollut 401 henkiöä ja vahvistettuja tartuntoja on 6 830. Ruotsin koronakuolemia arvioidaan joidenkin…
Etusivu
Pentti Linkola kuollut
Kalastaja ja syväekologi Pentti Linkola on kuollut. Linkola saavutti 87 vuoden iän ja elämänsä aikana massiivisesti mainetta kiistellyistä lausunnoistaan. Tunnetuksi…
Koronaepidemia, "Maahanmuuttajat pelastavat elämämme!"
Ruotsin sosiaalisessa mediassa leviää – yhtä nopeasti kuin korona – erilaisia päivityksiä, joissa kiitetään maahanmuuttajia. He nimittäin monien mielestä pelastavat juuri nyt ruotsalaisten elämiä.
Luultavasti ruotsalaiset levittivät koronan Rinkebyhyn
Maailmalla ollaan iloittu Rinkebyn lukumääräisesti suuresta koronatartuntamäärästä ja esimerkiksi somalitaustaisten henkilöiden kuolemista. Tapahtuma ollaan nähty ikään kuin se olisi yksin…
Ruotsi – eikä mikään muukaan maa – voi karkoittaa tällä hetkellä laittomia
Koronan takia annetulla matkustuskiellolla on myös sellainen vaikutus, että Ruotsi lopettaa toistaiseksi kaikki pakkopalautukset. Sama koskee luultavasti kaikkia muitakin Euroopan…
Ranskassa puukkoisku, afrikkalainen otettu kiinni epäiltynä teosta
Kaksi henkilöä kuoli ja ainakin seitsemän loukkaantui kun 1987 syntynyt Sudanin kansalainen hyökkäsi Ranskassa Romans-sur-Isère-nimisessä kaupungissa puukolla aseistautuneena ihmisten kimppuun.…
Somalia lähettää 20 vapaaehtoista lääkäriä Italiaan
Somalia lähettää 20 vapaaehtoista lääkäriä Italiaan auttamaan maata koronaviruksenvastaisessa kamppailussa. Asiasta kertoo ruotsalainen muslimien nettisivu muslimer.se. Sivun mukaan Somalian hallituksen…
Rasisminvastusteluryhmä Rasmuksessa väsynyttä rasismia
Rasmus-ryhmän rasisminvastustelijat ovat olleet pitkään kuin… kuin koronan kourissa. Rasismia ei saa nyt irti oikein mistään. Väsynyt aloitus maailmalla seilaavista…
1 600 yksintullutta asutetaan Kreikan leireiltä Eurooppaan ennen pääsiäistä
Kreikkalaisilta pakolaisleireiltä aletaan asuttamaan ainakin 1 600 yksintullutta pakolaislasta ympäri Eurooppaa. Niin ikään kreikkalaisille saarille lomahotelleihin asutetaan ns. riskiryhmiä pakolaisleireiltä.…
Ruotsiin maaliskuussa 1 481 turvapaikkahakemusta
Ruotsiin jätettiin maaliskuun aikana 1 481 turvapaikkahakemusta, joka on parikymmentä hakemusta vähemmän kuin helmikuussa. Miehiä tulijoista oli 907 ja ”yksintulleita…