Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio kertoo blogissaan, että perussuomalaiset ehdotti hallitukselle kirjallisesti 12.3. kattavampia koronarajoituksia kuin mitä Suomessa on vieläkään…
Etusivu
Korona levisi Tukhoman vanhainkoteihin lääkärien välityksellä
Tukholmassa on tullut ilmi uusi ryhmä, jonne koronavirus on levinnyt todella laajalla mittakaavalla. Yksistään yksi vanhainkoteja pyörittävä yritys kertoo, että…
Oslossa somalialaistaustaisilla virusepidemia
Norjassa Oslossa on näkymässä sama trendi joka on Tukholmassakin. Nimittäin yhä useampi somalialaistaustainen henkilö on sairastunut koronavirukseen. Norjan yleisradioyhtiö NRK:n…
Miksi Ruotsi ei tee jyrkkiä päätöksiä koronan takia?
Monet suomalaiset, ja yleisesti ulkomaalaiset ihmettelevät Ruotsin tapaa toimia koronavirusepidemian aikana. Koulut ovat auki ja verrattuna esimerkiksi Suomeen niin Tukholmassa,…
Maanantaisen koulupuukotuksen uhri menehtyi tänään
Maanantaina Göteborgissa sattuneen puukotuksen uhriksi joutuneen 12-vuotiaan lapsen henkeä ei voitu enää pelastaa. Poliisi ilmoitti tänään, että lapsi on menehtynyt.…
Itsensä kanssa avioituminen yleistyy maailmalla
Lukiessa perheyhteiskunta.fi-nimisellä sivulla olevaa juttua itsensä kanssa avioitumisesta ensimmäinen reaktio oli hervoton nauru. En olisi itsekään keksinyt parempaa aprillipilaa. Mutta…
Professori: Puolet ruotsalaisista sairastuu huhtikuun aikana
Tukholman yliopiston matemaattisen tilastotieteen professori Tom Britton sanoo, että kuluvan kuun loppussa puolet ruotsalaisista on saanut koronavirustartunnan. SVT:n uutisten artikkelissa…
Valtamedia teki arabien "yskäatakista" sääliartikkelin
Samnytt julkaisi muutama päivä sitten sosiaalisessa mediassa levinneen arabien filmaaman humoristisen ”yskäatakki”-filmin. Arabiaanot saivat filmin julkistamisen jälkeen uhkauksia. Ja se…
Kaksipuolinen sopeuttaminen voimaan tänään
Suomessa astuu tänään voimaan uusi ns. kotiuttamis- eli sopeuttamislaki. Laki velvoittaa kansalaisia monin tavoin ottamaan osaa maahantulijoiden kotiuttamisprojekteihin. Lain idea…
Uusvantaalaiset pizzakuskit raiskasivat naisen pizzataksissa
Oulun lisäksi Helsingin hovioikeus on antanut uussuomalaisille tuomioita seksuaalirikoksista. Habip Demirbas-nimisen miekkosen vuosien takainen törkeän raiskauksen käräjäoikeuden tuomio jäi voimaan,…