Ruotsin Maahanmuuttovirasto arvioi keväällä, että kuluvan vuoden aikana Ruotsiin tulee 60 000 perheenyhdistämisohjelmalla tulevia tulijoita. Ihan tähän lukuun ei kuitenkaan…
Etusivu
Wilma Andersson edelleen kateissa
Uddevallalaisen Wilma Anderssonin katoamistapaus näyttää jatkuvan hieman mysteerisenä. Vangittuna oleva parikymppinen arabinuorukainen kiistää teon. Mies on ollut vangittuna jo muutaman…
Poliisi tekee joitakin lisätoimia Uppsalan ampumisten takia
Ruotsin poliisilla on ollut kuukauden päivät päällä erikoisoperaatio, operaatio Rimfrost (Kuura), jonka avulla jengirikollisuutta ja jatkuvia ampumisia yritetään hillitä. Operaatio…
Viime viikon saldo: 8 murhaa ja 8 murhan yritystä
Mitä lähemmäs joulu tulee sitä hurjemmaksi menee murhatahti. Viime viikon saldo oli: 8 murhan yritystä ja 8 murhaa. 15.12. Murha…
Viikko saatiin päätökseen reippaalla AK47-tulituksella: yksi henkihieveriin, yksi hengiltä
Uppsalan viikko saatin taputeltua päätöksen reippaalla murhan yrityksellä ja murhalla. Aseena: AK47.
Ovatko gangsterit jo voittaneet Ruotsin?
Trollhättanin viime viikkoiset tapahtumat ovat paljastaneet taas kerran sen, että poliisi on aivan hampaaton uusruotsalaisten gangsterien edessä. Poliisi ei uskalla…
Murhia murhien perään, mies kuoli ryöstön yhteydessä
Eillinen murhatapaus sattui Gislavedissä. Yksi henkilö kuoli hotellin ravintolassa sattuneessa tapahtumassa. Tapahtumat Gislavedissa alkoivat lauantaina noin 18.30 aikaan kun kolme…
Laiton afgaani: Ruotsi varasti neljä vuotta elämästäni
Aftonbladet tekee taas sitä mitä parhtaiten osaa. Kirjoittelee säälitarinoita yksintulleista lapsista niin, että herkemmät itkevät pitkää lämmintä itkua. Tällä kertaa…
Itä-Uudenmaan käräjäoikeudesta kiihotustuomioita
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi perjantaina Pertti Nykäsen ja erään toisen livekuvaajan kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ym. Tuomioksi annettiin sakkoja. Nykänen tuomittiin kolmesta…
Västeråsin sairaalasta loppuu veri ampumisten takia
Västeråsin veripalvelussa alkaa olemaan hätä päällä, sillä sairaaloista meinaa loppua veri viime aikojen useiden puukotus- ja ampumistapausten johdosta. Lisbeth Bohlin…