Iltasanomat kertoo tänään Blekingessä sijaitsevasta Sölvesborgin kunnasta, joka tunnetaan Svergidemokraattien Jimmie Åkessonin kotikuntana. SD:n kannatus kunnassa on suuri ja Åkessonin…
Etusivu
Muuan hyvin arkinen autopalo – katso kuvat
Muuan aika tavallinen autopalo. Palopaikka on Norrköpingissä. Poikkeuksellista on, että autot sytytettiin tuleen omakotitalon pihamaalla. Omistaja kertoo, että heräsi viime…
Perussuomalaisten lakialoite muuttaisi kansanryhmää vastaan kiihottamisen tunnusmerkistön
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä on tänään 7.11. jättänyt lakialoitteen, jolla pyritään muuttamaan rikoslaissa rangaistavaksi säädetyn kansanryhmää vastaan kiihottamisen tunnusmerkistö. Lakialoitteessa esitetään rikoslain…
Tukholman alueella taas roihunnut useita autogrillejä
Tukholmassa ja lähiympäristössä on taas kuluvan viikon aikana poltettu niin paljon autoja, että yksin uusien autojen myynnillä saadaan mukavaa talouskasvua.…
Uusi räjähdys, nyt Hässleholmissa
Viime yönä tehtiin taas uusi pommi-isku. Tällä kertaa Hässleholmissa sijaitsevan kerrostalon edustalle viritettiin pommi, jonka voimasta lähialueen ikkunat rikkoontuivat ja…
Yksintulleet ovat todellisia rahasampoja
Vuonna 2015 tulleista yksintulleista sotalapsista on kertynyt aika hulppea lasku Tukholman kaupungille. Kun maahan tuli kaikenkaikkiaan noin 35 000 yksintullutta…
Voiko Viron joissa kalastaa? Kyllä voi ja tulee isoja taimenia
Lukijoiden ja avustajien joukossa on muutamia kovia kalamiehiä. Jos joskus tulee käytyä Viron puolella kalatarvikkeet auton perässä niin seuraaavaksi muutama…
Autenttista videokuvaa autogrillistä
Kyseinen palo on kuvattu viime viikon torstai-perjantaiyönä Tukholman pohjoispuolella Täbyssä. Reipas nuorukaisjoukko sytytti muutaman auton tuleen ja jälki näyttää konkreettisesti…
Mitä tarkoittaa "pressikortti"?
Pressikortista on ollut puhetta vähän siellä sun täällä. Monille näyttää olevan hyvin epäselvää mitä ”pressikortti” tarkoittaa ja kortilla tuntuu olevan…
Onko työnhaussa rasismia?
Taloussanomissa oli mielenkiintoinen artikkeli tutkijasta, joka lähetti 5 000 työhakemusta eritaustaisilla nimillä. Tuloksista selvisi selkeästi, että suomalaisilla nimillä lähetetyt hakemukset…