Tukholman naapurissa Nackassa harjoitettiin taas viime yönä murhaamista. Tai tällä kertaa osumat olivat sen verran harhaisia, että kukaan ei kuollut.…
Ruotsin ampumistapaukset
Päivän toinen julkisen paikan ammuskelu, yksi lautoihin
Jönköpingissä laitettiin reipas tulitaistelu pystyyn keskellä kirkasta iltapäivää. Poliisi noukki yhden kuolemaa tekevän raadon lasten leikkipuiston hiekkalaatikolta sairaalaan paikattavaksi. Turhaan.…
Södertäljessä tulitaistelu maitokaupan pihamaalla
Södertäljessä pistettiin torstai-iltapäivällä pystyyn reipas tulitaistelu, jossa yritettiin murhata kaksi henkilöä. Paikallista Monosta, jonka nimi muuten on Larsson, ei tarvittu…
Tuntemattomat henkilöt tulittivat kauppaa rynnäkkökiväärillä
[wpvideo ttLMCAaM] Tukholmassa on noussut esille tapahtuma, jossa kaksi tai useampi henkilöä ajaa henkilöautolla. Apukuskin paikalla oleva henkilö avaa auton…
Perhedraama – pariskunta hengiltä
Koronahässäkän takia on jäänyt huomaamatta alkuviikosta tiistaina Tukholmassa tapahtunut tuplamurha. Kyseessä on jonkinlainen perhedraama, sillä poliisin mukaan toinen kuollut on…
Norrköpingissä raato pakastimeen
Gangsteririntamalla on murhauspuolella ollut hiljaista viime viikkojen aikana. Monosen ei ole tarvinnut startata mustaa Ikkuna-Volvoa. Mutta aina jotakin. Norrköpingin pahuuden…
Myös murhajaiset jatkuvat normaalin tapaan
Viimeisten päivien aikana Mononen on saanut painaa mustan Ikkuna-Volvon kaasupedaalia urakkatahtiin. Raatoa on tullut sekä koronan takia, mutta myös uusruotsalaiset…
Uusruotsalaiset sotatoimessa hautausmaan parkkipaikalla
Tukholman alamaailman sotatoimet jatkuivat tiistai-iltana kiivaina. Gamla Enskedessä käydyssä tulitaistelussa ei saatu ketään hengiltä, mutta kaksi haavoittui vakavasti. Uusruotsalaisten sotatoimet…
Malmössa ampujaiset jatkuvat ja alamaailman bisnekset toimivat kuten ennenkin
Ampujaiset jatkuvat normaalin tapaan. Kevään mittaan jengit ovat kilpailleet koronaviruksen kanssa kumpi kaataa enemmän raatoa. Luultavasti jengit johtavat toistaiseksi. Viimeisin…
Tukholman uusruotsalaisgangsterien ampujaiset jatkuvat
Toissa päivänä aloitettu sotatila Järvan alueella jatkuu. Eilen illalla samoihin piireihin kuuluneet henkilöt aloittivat uuden tulitaistelun. Tällä kertaa Monosta ei…