Perussuomalaisten Vilhelm Junnila jätti varhain aamulla toimenpidealoitteen, jotta hallitus ryhtyy välittömiin toimenpiteisiin auttaakseen Kreikkaa hallitsemaan Eurooppaan pyrkivää siirtolaisjoukkoa. Turkin presidentti…
Suomi
Vasemmisto ja vihreät: kuinka laittomasti maassa olevien seksuaali- ja lisääntymisoikeuksia edistetään
Kirjallisen kysymyksessä kysytään kuinka paperittomien henkilöiden seksuaali- ja lisääntymisterveyspalveluita toteutetaan.
Turvallinen Oulu-hankkeessa lapsia opetetaan mm. piirtämään sukuelimiä
Luin läpi Turvallinen Oulu-hankkeen materiaalin. Siellä oli paljon hyviä huomioita esimerkiksi groomin-jengeistä ja miten vanhempi voi mahdollisesti huomata lapsen joutuneen…
"Katsokaa, meilläkin on nyt grooming-jengejä"
Päivään sopii artikkeli vuoden takaa: Ylen toimittajien Hanna Juopperin ja Taneli Kärjen mukaan Oulussa lopetetut sotapakolaisten vierailut päiväkodeissa ja kouluissa…
Oulussa ei haluta tosiasiassa puuttua ongelmaan mitenkään
Oulun suvakkitanssi on saanut suurta huomiota maailmalla. Tanskalaisissa FB-ryhmissä ollaan kyselty onko filmi joku vitsi, joka menee heiltä ohi.
Tuonen Joutsen: Oulun raiskauskriisi: avoin kirje Oulun päättäjille ja Maria Ohisalolle
Tiina Wiik kirjoittaa Oulun suvakkotanssin tiimoilta: Koska puolisoni ja minä olemme voimakkaan kansallismielisinä profiloituneita aktivisteja ja kuntapoliitikkoja, kaupunkilaiset lähestyvät meitä…
Oulu panostaa pikkutyttöjen turvallisuuteen – katso tulos
Oulussa ollaan panostettu hankkeeseen nimeltä ”Turvallinen Oulu”. Tai jotain sellaista. Rahaa on palanut, palavereita istuttu, suunniteltu ja lyöty päitä yhteen.…
Juha Mäenpää PS: Ilmastotoimilla ajetaan maaseutua alas
Tiistaina 25.2.2020 eduskunta käsitteli vuoden 2019 ilmastokertomusta. Kaksi puheenvuoroa pitänyt perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää vaati Suomen taloutta hyödyttäviä ilmastoinvestointeja. Mäenpää…
Mukavat pelihetket; uusuomalaiset potkivat suomalaista nuorukaista
Filmillä uussuomalainen potkupallojoukko käyttää suomalaista poikaa pallona. Tarkkaa paikkaa tapahtumalle ei tiedetä, mutta kuvattu luultavasti viime syksynä. Tekstissä sanotaan, että…
Husu Hussein: Suomalaiset ovat serkkuavioitujia
Toni Jalosen fasisti-tapauksen tiimoilta sosiaalinen media on muuttunut ”hienojen kommenttien” kehdoksi. Oma lempikommenttini tulee Husu Husseinilta, joka kommentoi Jalosen lausuntoa…