Valko-Venäjän länsiosissa aivan Puolan rajan tuntumassa on kovan puoleista sotilasliikehdintää, joka viittaa mahdollisesti siihen, että Valko-Venäjä aikoo hyökätä Ukrainaan ja sulkea Puolan ja Ukrainan välisen liikenteen.
Ukrainan konflikti
Venäläiset joukot saaneet pientä etenemistä etelärintamalla
Pohjoisen rintamilla Ukrainalla on ollut menestystä, mutta etelässä on hieman jouduttu perääntymään. Muutama kaupunki on vihollisen hallussa ja Mariupolissa käydään kiivaita taisteluita.
Ukraina lyönyt yön ja aamun aikana useita vihollisen yksiköitä
Venäjää nöyryytetään nyt siihen malliin, että tällaista nöyryytystä se ei ole saanut sitten aikoihin. Yön ja aamun aikana ukrainalaiset ovat tuhonneet valtavat määrät venäläisten kalustoa.
Ruotsi ja Tanska lähettää kertasinkoja Ukrainaan
Ruotsin pääministeri Magdalena Andersson ilmoitti illalla pidetyssä tiedotustilaisuudessa, että Ruotsi lähettää kertasinkoja ja muuta puolustustarviketta Ukrainaan.
Kuvia Ukrainasta
Seuraavat kuvat on poimittu sieltä täältä sosiaalista mediaa, josta pystyy seuraamaan tällä hetkellä tilannetta parhaiten. Venäläiset ovat kokeneet kovia tuhoja, mutta he ovat myös hylänneet valtavan määrän panssarivaunuja ja muuta kalustoa koska polttoaine on yksinkertaisesti loppu.
Myös Kiovan suunnalla merkittävä torjuntavoitto
Kiovan läheltä Buchasta ukrainalaisten vastahyökkäyksellä tuhottiin vihollisen joukko-osasto kuin entisen miehen mopo kesähelteellä. Alkaa näkymä pikkuhiljaa olemaan kuin Raatteen tiellä.
Ukraina lyönyt Harkovaa piirittäneet vihollisjoukot
Monet eri lähteet kertovat, että ukrainalaiset ovat lyöneet Ukrainan toiseksi suurimman kaupungin Harkovaa piirittäneen vihollisen. Mitä tämä käytännössä tarkoittaa, on vielä epäselvää.
Ukraina puolustautunut erinomaisesti yön ja aamun aikana
Ukrainalaiset ovat yön aikana pitäneet hyvin puoliaan, olletikin, että Harkovan suunnalla on ollut kovia taisteluja ja vihollinen on päässyt pohjoissuunnasta aivan kaupungin rajalle.
Virolainen evp. kenraali: Sota ei mennyt kuten Venäjä halusi
Viron puolustusvoimien entinen komentaja, evp. kenraali ja nykyinen europarlamentaarikko Riho Terras sanoo, että Ukrainan miehitys ei ole mennyt alkuunkaan kuten Venäjä on suunnitellut ja Putin on nyt raivoissaan.
Venäjä päässyt jonkun verran etenemään, Kieviin odotetaan kovia taisteluja
Venäläiset joukot ovat päässeet jonkin verran etenemään Kiovan ympäristössä sekä koillissuunnasta kohti Kiovaa. Sen sijaan Donbassin suunnalla linjat ovat jämähtäneet, vaikka ukrainalaiset ovatkin tehneet jotakin pieniä vyörytyksiä kohti Luhanskia.