Yön aikana käytiin melko dramaattinen tapahtumasarja Ylilaudan ja erään suomalaisen nuorukaisen välillä, joka ilmoitti aikeensa tehdä itsemurhan livelähetyksenä. Neuvokkaan toiminnan ansiosta nuorukaisen melko varma itsemurha saatiin peruttua.
Botkyrkan kunnan äänestysbussi poltettiin kiivastuksissa
Botkyrkan kunnassa on syntynyt pienoista kalabaliikkia kunnan järjestämistä ns. äänestysbusseista. Lopulta siinä sitten kävi perinteisesti, että koko äänestysbussi poltettiin.
Menopaluu hulluuteen ja takaisin
”Matka hulluuteen ei varsinaisesti ollut vaikea. Se vain tapahtui eikä siinä kestänyt kauaa. Moninkertaisesti vaikeampaa oli palata hulluudesta, tai jonkinlaisesta egokuolemasta, takaisin ihmiseksi”.
Savonlinnassa kaksi nuorta poikaa räjäyttivät pullopommin Pride- kulkueen lähistöllä
Kaksi nuorta poikaa räjäyttivät Savonlinnassa pidetyn pride-kulkueen lähistöllä omatekoisen kodin putkimiehestä valmistetun pullopommin.
Eskilstunan ammuskelu herättä kovan puoleista pahennusta
Eilinen Eskilstunan ammuskelu on herättänyt voimakkaita reaktioita. Tai miten sen ottaa, paljonko paheksuntaa on sellainen reaktio, että sen voidaan sanoa olevan voimakas?
Taas uusi ammuskelu, vartija sai osumaa Tukholmassa
Taas uusi ammuskelu, joka tapahtui Tukholman Bandhagenissa. Tällä kertaa osumaa sai sivullinen vartija. Tilanteesta ei ole toistaiseksi paljoa tietoja, mutta yhden vartijan kerrotaan saaneen osumia.
Eskilstunassa ammuskelu, sivulliset nainen ja lapsi saivat osumaa
Eskilstunan maahanmuuttaja-alueella Årbyssä kaivettiin iltatuimaan aseet esille. Tapahtuman johdosta nainen ja tämän huostassa ollut pikkulapsi saivat osumaa. Tällä hetkellä tilanne on vielä epäselvä, että mitä oikein tapahtui.
Poliisi kertoo Paludanin mielenosoituksista
Tunteet kuumenivat tänään Rasmus Paludanin vaalitilaisuudessa Uppsalan ongelmalähiössä Gottsundassa. Mitään varsinaista äksöniä ei ollut, mutta hyperventilaatiota oli ilmassa kun Paludan tuikkasi koraanin tuleen.
Vaalit parin viikon päästä, vaalikoneen tulokset
Parin viikon päästä Ruotsissa pidettävät vaalit ovat eduskuntavaalit, sekä kunnallis- ja aluevaalit. Aikaisempina vuosina vaalienaluskeskustelut ovat olleet hyvinkin kiivaita, mutta nyt meno on jotenkin vaisun puoleista.
PS:n Tavio kesäkokouksessa: Hallituksen kannettava vastuu Fortumista
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio katsoo, että pääministeri Marinin hallitus on vastuussa Fortumin lähes 12 miljardin euron tappioista.