40-50 kolmansista maista tullutta muslimimiestä kerääntyi muutama minuutti sitten Tukholman Östermalmille rukoilemaan keskelle katua Kommendörsgatanilla. Kyseessä oli normaali perjantairukous,…
Etusivu
PS:n Tavio: Maksut seis Somaliaan ja Irakiin, jos palautussopimusta ei tehdä
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio vaatii, että Suomi lopettaa kehitysavun Irakille ja Somalialle välittömästi, jos maat eivät suostu tekemään palautussopimuksia.…
Solnan hautausmaakiduttajat kuuluivat isoon ryöstöjengiin
Selvitellessäni Solnan hautausmaakidutuksen tapahtumakulkua sain käsiini monisataasivuisen esitutkintapöytäkirjaryppään, jossa poliisi on selvitellyt kymmeniä henkilöryöstöjä Tukholma-Solnan alueella. Nimittäin Mohamed-Amina El Hani…
Nainen oli vangittuna kuukauden, syy: epäily kiihottamisesta kansanryhmää vastaan
Muuan puolituttu ruotsalainen nainen otti yhteyttä ja kertoi päässeensä hetki sitten poliisivankilasta kuukauden vangitsemisen jälkeen. Syy: muutama väärä sana väärässä…
Vihervasemmisto vaikenee faktojen edessä
Kun maahanmuutosta kerrotaan ikäviä tosiasioita paikalla ei yleensä näy vihervasemmiston edustajia, sen sijaan jos joku persuedustaja on sanonut tyhmää tai…
Kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps) vaatii miehille juhlapäivää
Kansainvälistä miestenpäivää vietetään vuosittain 19. marraskuuta sukupuolten välisen tasa-arvon ja miesten sekä poikien oikeuksien edistämiseksi. Tapahtumaa juhlitaan yli 80 valtiossa,…
Gangsterit uhkailevat yhä useammin poliiseja
Rikollispiirien painostus poliisia kohtaan lisääntyy selvästi sitä mukaa kun poliisi puuttuu rikollisjengien toimintaan. Poliisilla on tällä hetkellä 80 tapausta, jossa…
Muutama maakunta poikkeustilaan perjantaista alkaen
Koronapaniikki kasvaa Ruotsissa. Perjantaina astuu voimaan joitakin kieltoja kokoontumisista ja julkisesti on väläytelty jopa ulkonaliikkumiskieltoja ainakin jollakin tasolla. Yhteensä koko…
Solnan hautausmaakidutuksen oikeudenkäynti alkoi
Solnan käräjäoikeudessa aloiteltiin viimekesäisen hautausmaakidutuksen ja raiskauksen oikeuskäsittelyä. Paperit ovat taas sen verran hurjaa luettavaa, että ei paremmasta väliä. Vuonna…
Uppsalan kranaatti-isku kosto poliisille
Lauantaiaamuna räjäytettiin Uppsalassa kerrostalon rappukäytävä. Rappuun heitettiin käsikranaatti. Kohteena oli Uppsalassa rikostutkijana työskentelevä poliisi. Poliisi otti viikonlopun aikana kiinni kaksi…









