Lundin kunta näyttää olevan tällä hetkellä kaikkien Ruotsin tuhopolttojen kotikaupunki. Kunnassa on tehty massiivisten autopalojen lisäksi tammikuusta 2018 alkaen yli…
Etusivu
Rasisminvastusteluryhmä Rasmus perussuomalaispolitiikon pahoinpitelystä: LOL
Millaisia mielipiteitä on herännyt rasismivastusteluryhmä Rasmuksessa perussuomalaispolitiikko Pekka Katajan päällekarkauksen takia. Ei varmaan tarvi sanoa, että kovimmat rasisminvastustelijat ovat onnesta…
Perussuomalaisten poliitikon päälle hyökättiin Keski-Suomessa
Monien eri lähteiden mukaan Perussuomalaisten Keski-Suomen piirin vaalipäällikkö Pekka Kataja on joutunut Jämsänkoskella vakavan pahoinpitelyn kohteeksi perjantaiaamuna. Tapahtumien kulku on…
Isäpuolelle 13 vuotta vankeutta tytärpuolen raiskaamisesta
Vielä yksi seksuaalirikostapaus tälle päivälle, sillä niitä on tulvinut postilaatikkoon nyt vähän sieltä sun täältä. Seuraava tapaus lienee törkein pitkään…
Arlandan viime syksyisestä suurryöstöstä kuusi käräjille
Viime joulukuussa Arlandan lentokentällä tapahtunut rahakuriirin ryöstö on jäänyt hieman huomiotta. Juttu on kuitenkin seuraamisen arvoinen, sillä siinä tulee esille…
Aristote ”Totti” Ingi Mbomalle pikku vankeus raiskauksista ja pahoinpitelyistä
Ahvenanmaan käräjäoikeus antoi eilen kansliapäätöksellä pienen tuomion kahdesta törkeästä raiskauksesta ja muutamasta pahoinpitelystä tunnetulle jalkapalloilijalle. Vuonna 1994 syntynyt Aristote ”Totti”…
Afrikaanot raiskauskäräjillä – uhri huumattiin
Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi uussuomalaisen miehen pieneen vankeusrangaistukseen raiskauksesta ja vähäpätöisestä huumausainerikoksesta. Uhriksi joutunut nainen oli miehensä kanssa liikkeellä Espoon Leppävaarassa…
Lundissa tällä kertaa koulupalojen aalto, 12. koulu paloi viime yönä
Lundissa tuhopoltot jatkuvat kiivaana. Viime yönä poltettiin kivijalkaa myöten taas yksi koulu. Palo on 12. koulupalo keväästä alkaen. Palettikoulu sytytettiin…
Moni ruotsinsuomalainen hakee takaisin Suomen kansalaisuutta
Kuluvan päivän aikana on uutisoitu niin Ruotsissa kuin Suomessa, että yhä useampi ruotsalainen on hakenut Suomen kansalaisuutta. Hakemuksia on tullut…
Joka viides ruotsalainen kokee negatiiviseksi, jos naapurissa asuu tulija
Dagens Nyheter teki taannoin tutkimuksen, jonka mukaan joka viides ruotsalainen oli sitä mieltä, että on negatiivista jos naapurissa asuu henkilöitä,…









