Ruotsiin saatiin taas jännitystä, kun Rinkebyn kuuluisa pizzamurhaaja Abdirizak Osman päästettiin saatetun vankiloman yhteydessä karkuun. Tapahtumat alkoivat tiistaina kun afrikkalainen…
Etusivu
Julkilausuma – PS: Eduskunta koolle valtioneuvoston tiedonantoa varten
Käynnissä olevat tapahtumat ovat historialliset ja niillä on kauaskantoiset seuraukset niin EU:n liittovaltiokehityksen kuin Suomen talouden kannalta. EU:sta ollaan tekemässä…
Miltä Eurooppa näyttäisi jos nigeriaanot pelastavat Euroopan?
Leikitään ajatuksella, että muutaman kymmenen vuoden kulutta Pohjoismaiden väestö on parantunut siten, että iso osa väestöstä on nigeriaanoja. Oletetaan siihen…
Tutkimus: Nigeriaanot pelastavat Euroopan
Ruotsalainen päivälehti Dagens Nyheter, jota voisi verrata vaikkapa Helsingin Sanomiin, kirjoittaa tänään julkaisemassaan artikkelissa, että Nigeria voi pelastaa Euroopan tulevaisuuden…
Ruotsissa erityinen ”matkustuskieltolaki” estää joitakin kunniakulttuurin rikoksia
Göteborgin erään sosiaalitoimiston työntekijöillä oli epäilyksiä, että erään heidän asiakasperheen 11-vuotiasta tyttöä oltiin naittamassa ulkomaille. Sosiaalivirkailija sai vahvistuksen kun hän…
Video: Paavon eräruokailuohjelma: linssisoppaa
Käytiin Arlandan perämetsissä pyöräilylenkillä ja tehtiin Trangialla soppaa. Tunnelmia sieltä. Paavon linssisoppa Trangialla: – Sipulia – Valkosipulia – Aurinkokuivattuja tomaatteja…
Maahanmuuton hinta
Toisin kuin Suomessa ja Ruotsissa, niin Tanska on laskenut tarkalleen ei-eurooppalaisista maista tulevan maahanmuuton kokonaiskustannukset: 33.000.000.000 DKK = 4.435.000.000 €…
Videopätkä: Värilliset BLM-aktivistit mättävät toisiaan keskellä Helsinkiä
Valkoisten lisäksi värilliset osaavat mätkiä toisiaan. Oheinen videopätkä on kuvattu Ravintola Apollon edustalla Mannerheimintiellä Helsingissä, Forumin kupeessa. Afrikaanoilla näyttää olevan…
Liisa Jaakonsaaresta rikosilmoitus
Perussuomalaisten Olli Kotro kertoo tehneensä sosiaalidemokraattien Liisa Jaakonsaaresta rikosilmoituksen kunnianloukauksesta.
Afrikaanolle 11 vuotta vankeutta lapsen raiskauksesta
Somaliasta Ruotsiin tullut Ahmed Dahir Mahamoud on oikea Afrikan lahja ruotsalaisille pikkutytöille. Sen verran on tullut tehtyä kulttuurinvälistä tuttavuutta. Ahmed…









