Kesäkuun puolessa välissä paloi Landskronan Koppargårdenissa kerrostalo. Useita kymmeniä perheitä menetti asuntonsa kokonaan tai ainakin osittain omaisuutensa. Suurin osa perheistä…
Etusivu
Korona ei ole vaikuttanut juurikaan gangsterisotiin Tukholmassa
Ampujaiset ovat Tukholmassa lisääntyneet koronaepidemian myötä. Kesäkuun loppuun mennessä Tukholmassa oli poliisin tilaston mukaan 61 ampumistapausta, joista 8 kuollutta, 27…
Tuhansia afgaaneita uhkaa oleskeluluvan loppuminen, jos eivät saa työpaikkaa koronakriisin keskellä
Ruotsin muutaman vuoden vanha koululaki joutuu lähitulevaisuudessa tarkastelun kohteeksi. Kysymys kuuluu onko koronaepidemia sellainen syy, että sen nojalla voidaan antaa…
Maahantulija palkittiin sytyttämästään rasvapalosta
Muuan somalialaistaustainen nainen Leyla Mahemed Mahamud sai kunniaa ja mainetta kun sammutti itsesytyttämänsä tulipalon. Kiitosta ja kukkia on satanut Boråsin…
Norjassa paljastui iso koirien hyväksikäyttötapaus
Mene ja tiedä, Keski-Norjassa Trøndelagin maakunnassa poliisi otti loppuviikosta kiinni kahdeksan miestä ja naisen epäiltynä seksuaalisista kanssakäymisistä koirien kanssa. Poliisi…
Srebrenican verilöyly oli tulosta monikulttuurisuudesta
Näihin aikoihin 25 vuotta sitten vuonna 1995 oli päällänsä Srebrenican joukkomurha entisessä Jugoslaviassa. Serbit tappoivat yli 7 000 bosniakkia eli…
Vasemmisto yritti jyrätä Tynkkysen, kosahti
Suomalainen vihervasemmisto on saanut viime päivien aikana niin kunnolla pataan, että ei paremmasta väliä. Äärivasemmistolaiset yrittivät päästä Junes Lokan avulla…
Hesari nostaa framille tällä kertaa kovan luokan vihapuhujan
Hesari tekee taas sitä mitä parhaiten osaa. Tällä kertaa lavalla esitellään somalialainen Sakarie Ahmed Nuur. Kannattaa taas kerran esittä kysymys:…
Kööpenhaminan veroviraston räjäytyksestä pikku tuomiot
Kööpenhaminan käräjäoikeus tuomitsi eilen kaksi uusruotsalaista pieniin vankeusrangaistuksiin vuosi sitten elokuussa tapahtuneesta Kööpenhaminan veroviraston pommi-iskusta. 23-vuotias Nurettin Nuray Syuleyman ja…
Puolitotuudet ovat valtamedian uutisoinnin nykypäivää
Jotkut uutiset päivittyvät hienovaraisesti ja niistä poistetaan oleellisia seikkoja. Ainakin mikäli katsoo Ruotsin yleisradioyhtiö Sverigesradion uutisia. SR julkaisi eilen klo…









