Aina kun kuulee sanan ”sananvapaus” niin kannattaa vetää varmistin kyselemättä taakse ja antaa täyslaidallinen. Sananvapaus, ja toisaalta sen vastapainona oleva…
Etusivu
Erään isislapsen tarina
Ruotsissa valtamedia tapaa kiepauttaa uutisensa merkilliseksi kiljumäskiksi. Yleinen tapa on vedättää säälillä. Suurimmissa medioissa alkoi joskus viime keväänä liikkua säälitarina…
Talvisodan alusta tasan 80-vuotta
Muuan torstaiaamu tasan 80 vuotta sitten, tänä päivänä, alkoi hieman erilaisissa merkeissä. Nimittäin rajan yli oli tulossa piippalakkia. Seuraavat 105…
Tukholmassa kaupunkisota, kaksi sairaalaan
Tukholman poliisi sai reilu tunti sitten hälytyksen Rågsvedin ongelmalähiöön suuresta pistoolitaistelusta. Poliisin saapuessa paikalle pensaikosta löydettiin kaksi haavoittunutta henkilö. Hälytyskeskus…
Lontoon tapahtumia tutkitaan epäiltynä terroritekona
Lontoossa tapahtui perjantai-iltapäivällä jonkinlainen sattumus, jossa poliisi ampui yhden henkilön kuoliaaksi. Tapahtumien kerrotaan alkaneen useista ilmoituksista, joiden mukaan London Bridge-nimisellä…
Ruotsissa satoja tuhansia ulkomaalaisia, jotka eivät ole todistaneet henkilöllisyyttään
Ruotsissa on olemassa eräänlainen tilapäinen henkilötunnus ”samordningsnummer”, joka myönnetään henkilölle, joka ei asu vakituisesti Ruotsissa. Tilapäinen henkilötunnus myönnetään henkilölle, ja…
Poliisi vahvistaa, että on tehnyt sellaisia löytöjä, että kadonnut tyttö ei voi olla enää elossa
Poliisi kertoo tiedotteessaan, että Uddevallassa kadonnut 17-vuotias Wilma Andersson on nyt vahvistettu kuolleeksi. Poliisin mukaan se on löytänyt ”sellaisia ruumiinosia, joiden perusteella voidaan poissulkea, että tyttö löytyisi enää elossa”.
Isis-afrikaano: Eikä meitä voisi ottaa Ruotsiin pakolaisina?
PT-median isis-päivän kunniaksi ladataan lisää ruotsalaisen valtamedian säälikertomuksia isikseen lähteneistä jihadisteista, jotka anovat nyt armoa ruotsalaisilta, että pääsisivät takaisin ilmaisen…
Isis-morsiamen tarina herättää tyrskintää maailmalla
Euroopassa on herättänyt suurta sympatiaa 19-vuotiaan isiksessä synnytyskoneena olleen muslimitytön Shaminan Begumin vetoomus tuntea sympatiaa häntä kohtaan. Shamina Begun lähti…
Mikä on oleellista tapaus Veijo Baltzarissa?
Veijo Baltzarin tapaus on nyt kaikkien medioiden sivuilla, mutta kaikkein oleellisinta ei ole sanottu ja se on jäänyt hieman epäselväksi…