Bussinkuljettaja kertoo Espoon Uutisvirta-lehdelle, että perjantai-iltapäivänä bussimatka Espoon kaupunkibussissa eskaloitui ikävällä tavalla.
Monikulttuurisuus
Jatkuvia häiriöitä junassa Kumlassa, SJ lopetti hetkeksi pysähtymisen asemalla
Ruotsin vastine VR:lle eli SJ päätti tammikuun lopussa, että se ei pysähdy toistaiseksi Kumlan juna-asemalla. Syy: uusruotsalaiset aiheuttivat jatkuvaa häiriötä.
Yhä useampi nuori joutuu rikoksen uhriksi
Rikoksentorjuntavirasto on tehnyt tutkimuksen ja sen mukaan yhä useampi nuori joutuu rikoksen uhriksi. Nuoret välttelevät ”tiettyjä ryhmiä”.
Nuorukaiset polttivat vanhuksen elävältä
Maanantai-iltana tehtailtiin Nässjössä taas sellainen rikos, joka karmeudessaan nousee esille. Nuorukaiset polttivat elävältä vanhemman naisen. Ihan vaan kiusaksi.
Sandvikenin kunta onnistui työllistämään työttömiä ulkomaalaisia
Viime syksynä tuotiin ilmoille ilouutinen, että Sandvikenin kunta oli onnistunut kääntämään 10 vuotta jatkuneen ulkomaalaissyntyisten henkilöiden lisääntyvän työttömyyden laskusuuntaiseksi.
Göteborgin sotalapsilla uusi terrorisoinnin kohde – kehitysvammaisten asuntolan asukkaat
Uusruotsalaisista ns. yksintulleista lapsista koostuva miesjoukko on keksinyt uuden harrastuksen, nimittäin kehitysvammaisten nuorten aikuisten kiusaamisen.
Turvapaikanhakijat aiheuttivat muutamassa vuodessa miljardilaskun mm. torakoiden hävittämisestä
Ruotsalaiset veronmaksajat ovat saaneet uuden kuluerän maksettavaksi turvapaikkamaahanmuuton myötä. Nimittäin saneerauskulut kiinteistöissä, joita on käytetty juuri-maahan-tulleiden majapaikkoina.
Kotipalvelu näyttää olevan raha-automaatti kolmansista maista tulleille tulijoille
Kotipalvelun ympärillä tulee säännöllisin väliajoin ilmi kunnon huijauksia. Milloin milläkin viritelmällä veronmaksajilta on kupattu miljoonia kruunuja.
Pitkään karussa ollut uusruotsalainen murhaaja kiinni
Parin vuoden takaisessa Tukholman Råckstan murhassa on riittänyt käänteitä ja vauhdikkaita kuvioita. Nyt homma lienee toistaiseksi päätöksessä, kun tekijä on vihdoinkin kalterien takana.
Ulricehamnissa ilmi suurenpuoleinen lasten hyväksikäyttörinki
Ulricehamnissa on paljastunut suurenpuoleinen nuorten tyttöjen seksuaalinen hyväksikäyttö, johon liittyy aktien filmaaminen, joita nuoret miehet ovat edelleen jakaneet keskenään sosiaalisisisa medioissa.









