Ruotsissa on tällä hetkellä niin kova ampumistahti, että on jo ihme, että poliitikot ja valtion johto ei millään tavalla reagoi asioihin. Viime yönä ammuttiin taas yksi henkilö kyläilemään taivaan porteille.
Ruotsi
Tiesitkö mitä on käytännön rasismi?
Jos et tiennyt mitä rasismi tarkoittaa, niin seuraavaksi lyhyt oppitunti rasismiin. Päähenkilönä muuan eritreaano, joka on paennut sotaa, vainoa ja kidusta.
EDIT: Elokuun ensimmäisen viikon väkivaltasaldo: 3 murhaa, 11 murhan yritystä + muutama ammuskelu
Elokuuta ei ole kulunut edes viikkoa, mutta murhien ja varsinkin murhan yritysten saldo on huikea: kaksi murhaa ja 12 murhan yritystä. Huhujen mukaan elokuun nimi muutetaan murhakuuksi.
Kristianstadin tiistain ampumisen epäillyt vapautettu rikosepäilyistä
Kristianstadin tiistainen tripla-ampuminen on saanut uuden käänteen. Kolme teosta epäiltyä laskettiin eilen vapaaksi ja tänään syyttäjä ilmoitti, että nuorukaisia ei epäillä enää teosta.
Parvekelentämiset jatkuvat, päivän lento Malmössä
Malmössä nainen tippui kerrostalon ylimmästä kerroksesta aamutuimaan. Ambulanssi oli nopeasti paikalla, mutta nainen menehtyi paikan päällä.
Silminnäkijä kertoo Linköpingin tapahtumista
Linköpingin eilisiltainen ampuminen on herättänyt valtakunnallisesti – no ei paljon mitään. Lähinnä asia kai kiinnostaa niitä, joita se kiinnostaa.
Bianca: Feministit, islamistit ja sosiaalidemokraatit häiritsevät elämää
Olen pitkään seurannut erästä ruotsalaistunutta serbialaistaustaista naista, jonka Facebook-päivitykset ovat kultaa ja suomentamisen arvoisia. Biancan kertoo, että mm. islamistit ja sosiaalidemokraatit, kuten feministit yrittävät häiritä häntä.
Taas uusi ampujainen, tällä kertaa kaksi sairaalaan
Linköpingissä Bergan keskustassa aloitettiin sotatoimet klo 19.00 aikaan ampumalla kaksi ihmistä sairaalaan. Toistaiseksi ketään ei ole otettu kiinni.
Karkoitettavat nälkälakkoon Storbodan vankilassa
Tukholman pohjoispuolella sijaitsevassa Storbodan vankilassa kiehuu. Useat säilössä olevat karkotettavat kovan luokan rikolliset ovat aloittaneet nälkälakon.
Uusruotsalaisia nuoria otettu kiinni Kristianstadin ampumisesta
Tiistainen Kristianstadin ammuskelun taustat ovat selviämässä. Mukana ammuskelussa oli alaikäisiä kehitysmaista tulleita nuorukaisia. Kolme nuorukaista on pidätetty.









