Eksjön käräjäoikeus tuomitsi tänään Vetlandan puukkoafgaanin elinkautiseen vankeuteen ja elinikäiseen maahantulokieltoon 3. maaliskuuta Vetlandassa tehdystä puukkoiskusta.
Ruotsi
Räppärin Einarin kidnappauksesta pieniä vankeustuomioita
Räppärin Einarin kidnappaustapauksessa jaeltiin tänään pieniä nuhteita Tukholman käräjäoikeudessa. Somaliräppäri Yasin sai 10 kk vankeutt
Päivän murhan yritys Kristinehamnissa
Ei päivää ilman murhaa tai ainakin edes sen yritystä. Tällä kertaa helle (?) kilautti arabiaanon pään Kristinehamnissa.
Pohjoismainen suvaitsevaisuus, osa 1
Tanskassa ja Ruotsissa suhtautuminen kehitysmaa-maahanmuuttoon on melko erilainen. Saati sitten Suomessa ja Norjassa, jossa tämä maahanmuutto on ollut hyvin marginaalista viime vuosiin asti. Pt-median artikkelisarja Pihjoismaisesta ”suvaitsevaisuudesta”.
Viikko käyntiin mukavasti kolmella murhan yrityksellä
Tukholmassa viikko saatiin mukavasti käyntiin kolmella murhan yrityksellä, kun keskustassa sijaitsevassa matkustajakodissa otettiin puukot esille ja aloitettiin lahtihommat.
Loppuviikon saldo: 3 murhaa, 11 murhan yritystä ja 8 ammuskelua
Poliisimurha ja viime viikkojen aikana tehdyt useat kovan luokan ampumiset ovat saaneet ruotsalaiset sosiaaliset mediat käymään ylikierroksilla. Jotain tarttist tehrä, mutta kukaan ei oikein tiedä, että mitä.
Vain Pt-mediassa: Video Göteborgin parturiampumisesta
Pt-media sai haltuun Göteborgin parturiampumisen valvontakamerakuvaa. Katso autenttista filmiä kuinka gangsterit teloittavat toisen gangsterin. Hyvät naiset ja herrat, olkaa hyvät!
Taas uusi ampumistapaus – nyt niitä todellakin tulee
Ampumistapaukset näyttävät kiihtyvän loppuviikkoa kohti. Uusin ampumistapaus tehtiin Tukholman Tenstassa klo 22.00 aikaan. Yksi sai osumaa.
Ovatko Malmön ampumiset vähentyneet ja mikä on syynä siihen?
Helsingin Sanomat kirjoittaa tänään julkaisemassa artikkelissaan Malmöstä. Artikkelin mukaan ampumiset ja väkivalta on saatu laskuun.
Useita ampumisia viikonlopun aikana, tällä hetkellä yksi hengiltä
Ovat sanoneet, että perjantain nimi muutetaan Ruotsissa kalmantaiksi ja lauantai murhantaiksi. Eli ruotsiksi se olisi fredag = döddag ja lördag = morddag. Sen verran lujaa on Mononen saanut painaa viimeisen vuorokauden aikana.









